Jo kolmatta päivää Tartossa riehunut kova tuuli ei näytä minkäänlaisia laantumisen merkkejä, vaikka viikko lähenee jo loppuaan. Liekö sitten tämän takana paljon peloteltu Katia-myrsky, jonka jäänteet ylsivät kuulema (Ainakin keltaisen lehdistön mukaan) ihan Suomeenkin ja aiheuttivat suosituksen pitää kypärää päässä ulkona liikkuessa. Noh, itse suhtaudun sään vaihteluihin lähinnä olankohautuksella. Ainakin minun syksyyni tuulet, sateet ja vaihteleva sää kuuluvat ihan kiinteänä osana.

Viimeksi selitin navettapraksan perehdytyksestä, johon oli tarkoitus mennä seuraavana aamuna, joten voisin aloittaa kertomalla siitä. Herätyshän tosiaan oli torstai-aamuna valitettavan aikaisin ottaen huomioon, että koulu itsessään alkoi vasta kahdelta. Menimme kumpparit jalassa ja tuulitakit päällä kämppiksen kanssa Suurloomaklinikalle ja saimme seuraksemme joukon sekä ihmetteleviä virolaisia että suomalaisia. Kukaan meistä ei suuremmin tiennyt, mitä odottaa. Itse huomasin ensimmäisenä jokapuolella leijuvan navetan hajun, joka tottumattomalle sai kieltämättä hienoisen oudoksumisen aikaan. Kun sitten lähdimme viroa puhuvan työntekijän matkassa tutustumaan klinikkaan, alkoi tietynlainen huolestuminen vallata alaa. Päällimmäisenä huomasin miettiväni, osaisinko todella hoitaa asiat oikein ja ennen kaikkea pärjäisinkö navettatöissä, vaikka meidän ei kamalasti tarvitsekaan olla eläinten kanssa tekemisissä. Rehellisesti sanoen olen ollut tekemisisssä vain hevosten ja hieman lampaiden kanssa, joten lehmät ja siat ovat melkolailla tuntemattomia tapauksia, eivätkä muutkaan suureläimet kovin hyviä tuttuja ole. Tehtävien listasta muotoutui lopulta tällainen

Aamulla tulo klo 7.

Lehmien aitauksen siivoaminen

Hevosten tallin siivoaminen. Hevosia tosin ei tarvitse kokemattoman käsittelijän liikutella, mutta yleinen käytävä on siivottava. Kokeneemmat hevosten käsittelijät saavat siirtää hevosia paikasta toiseen.

Sikalan siivoaminen. Tämä tarkoittaa myös sikojen siirtämistä paikasta a paikkaan b.

Sioille jauhojen vieminen.

Iltapäivällä tulemme vielä uudelleen noin klo 16 suorittamaan ainakin osittain samat asiat. Ihan täyttä selvyyttä ohjelmaan ei tullut, sillä ohjaajamme puhui vain viroa, hyvin nopeasti eikä ryhmässämme oleva suomalaisvirolainen tyttö kerennyt hänen puheitaan kääntämään. Tämä siivoaminen tapahtuu sitten joka päivä tietyllä viikolla, joka itselläni osuu lokakuun loppuun. Käytännössä toimimme siis pientä opintopistemäärää vastaan ilmaisena orjatyövoimana. Lauantaina ja sunnuntaina ei onneksi tarvitse tulla aamulla kuin "vasta" yhdeksältä, mutta melkoinen viikko siitä on jokatapauksessa tulossa. Etukäteen jo huolestuttaa, kun tunnen itseni ja oman aamu-unisuuteni sekä mahdollisen haluni roikkua myöhään illalla internetin ihmeellisessä maailmassa. Tulee tuskainen viikko... Päivällä sitten meillä oli kokonaista yksi luento, jolla on pitkä ja hieno nimi ja joka lyhyesti sanottua käsittelee laitoksen käytänteitä, historiaa jne. Saa nähdä, miten tuosta pidetään tentti. Illalla vietimme sitten elokuvaillan Hesburgerin ruokien kanssa kämppiksen ja toisen koulukaverin kanssa ja matkatessamme Ihmemaahan Liisan mukana moikkaamaan Hullua hatuntekijää, Irvikissaa ja muita tuli kyllä semmoinen tunne, että ainakin ihmisten suhteen alan tuntea oloni jo kotoisaksi, vaikka Suomalaisia kavereita ennen kaikkea on ikävä.

Perjantain olimme yksissä tuumin pyhittäneet asioiden hoitoa varten, joten lähdimme jo aamusta kämppiksen ja toisen koulukaverin kanssa osoitteessa Küüni 5 sijaitsevaan virastorakennukseen hakemaan virolaista isikukoodia (henkilötunnusta) ja näin rekisteröitymään Tarton asukkaiksi. Olimme käyneet virastossa aiemminkin, mutta silloin ruuhka oli ollut niin hirveä, että ajattelimme suosiolla kokeilla toisenlaista taktiikkaa ja lähteä aikaisin aamusta liikkeelle. Se kannatti ja homma oli ohi puolessa tunnissa. Virastossa piti olla mukana vuokrasopimus ja passi, jotta isikukoodin saaminen on mahdollista. Olin myös ylpeä, kun kykenin asioimaan osittain viroksi! Ensimmäisestä virastosta suuntasimme bussilla Immigration Officeen, joka sijaitsee kaupungista Lõunakeskukselle päin, poliisiaseman yhteydessä. Siellä meidän piti jälleen täytellä papereita, ottaa itsestämme automaatissa kuvat ja lopulta näiden avulla saada virolainen id-kortti, joka käy sitten henkilöllisyystodistuksena täällä. Lisäksi saimme tilapäisen oleskeluluvan Tartossa ja Virossa seuraavaksi viideks vuodeksi. Pieni ylpeys iski jälleen, kun huomasin huonosta kielitaidosta huolimatta ymmärtäväni virkailijan vironkielistä puhetta. Kyllä minä tämän kielen vielä opin! Tosin joissakin tilainteissa tyhmän kielitaidottoman turistin esittäminen on enemmän kuin hyvä vaihtoehto. Sekin tuli huomattua, kun vuoroani odottaessa viereeni istui virolainen mummo, joka alkoi selittää minulle Jehovasta (ilmeisesti hän oli siis Jehovan todistaja). Kun sitten englanniksi hänelle vastasin, hän meni aivan hämmentyneeksi ja vaikeaksi ja koetti selittää haluavansa puhua Raamatusta, johon vastasin tietäväni nämä asiat jo. En minä kyllä valehdellut, mutta naisen ilme oli niin hämmentynyt, että melkein purskahdin nauramaan. Virastoreissu meni siis hyvin. Tosin muistakaa rakkaat ihmiset aina pitää vähän isompaa käteissummaa mukana, kun menette johonkin viralliseen asianhoitopaikkaan. Tuonne eivät käyneet kuin virolainen pankkikortti (mitä tietenkään ei ole, jos ei ole virolaista tiliäkään) ja käteinen, joten kaksi kaveriani joutuivat hakemaan rahat Lõunakeskuksesta.

Palattuamme bussilla takaisin kaupunkiin, menimme syömään. Voin jo nyt sanoa, että ravintola Suudelevad Tudengid on ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani täällä. Se sijaitsee aivan keskellä Raekojaplatsia ja päivällä päevapakkumised (päivän tarjoukset) maksavat vain noin kolme euroa annos. Nytkin söimme possupihviä sienimuhennoksella ja kermakastikkeella, sekä potuilla ja salaatilla. Herranjestas, kun oli hyvää! Ruuan jälkeen lähdimme hieman kiertelemään kauppoja ja lopulta palata takaisin kotiin pienten ruokaostosten kanssa. Illaksi oli vielä sovittu ohjelmaa tutorimme kanssa, mutta sitä ennen otin päiväunet.

Illalla menimme Illegaard-nimiseen pubiin tutoritapaamiseen. Tutorimme kertoili meille erilaisista kursseista, niiden mahdollisesta sisällöstä ja mitä tenteissä tulisi olemaan. Myös hjeita mm. "paskapraksan" eli navettapraksan suorittamiseen tuli jaettua. Söin myös aivan törkeän hyvää küüslaugleibaa, eli mustaleipää, joka oli sivelty öljyllä, paistettu rapeaksi ja dipattava valkosipulidippiin. Kyllä maistui! Ilta jatkui myöhemmin yökerho Tallinnassa, josta sitten palailimme myöhällä kotiin.

Lauantaiaamuna tuntui taivaalliselta, kun sai nukkua niin pitkään kuin halusi. Heräilin tosin ensimmäisen kerran jo yhdeksän jälkeen ja lopulta puolen kymmenen maissa, kun koulukaverini soitti kysyäkseen, olemmeko Veetin kanssa lähdössä koiratreffeille tunnin päästä. Yhteisestä lenkistä pellolla oli ollut puhetta jo oikeastaan ennen Veetin noutamista tänne, joten suostuin saman tien, kävin suihkussa ja söin aamupalan. Puolen yhdentoista maissa lähdimme sitten S:n autossa kohti peltoa. S:n oma koira ja hänen kämppiksensä kaksi koiraa matkustivat toisessa autossa, jota hänen kämppiksensä ajoi. Perille päästyämme peltoa oli joka suuntaan ja asutusta niin minimaalisen vähän, että paikka vaikutti ihanteelliselta. Eikun siis koirat vain irti ja menoksi! Kyllä riitti Veetillä ihmettelemistä kahdessa rhodesiankoirassa ja yhdessä kääpiöpinserissä. Tosin lopulta huomion varasti täysin porukan ainoa narttu, jota herrani ei ihastuksessaan meinannut jättää ollenkaan rauhaan. Noin tunnin kävelemisen aikana herra ei muuta huomannutkaan, vaikka neiti olikin eri mieltä ja jopa nakkasi hampaallaan Veetille vekin poskeen. Onneksi S:n kämppis oli jo useamman vuosikurssin opiskelleena heti kykenevä sanomaan, ettei haava tarvitse tikkejä. Siinä tuli kyllä melkoisen huima olo, kun tajusi, että itsekin kykenee varmaan parin kolmen vuoden päästä tekemään diagnoosia kesken lenkin! Vaikka olin etukäteen jännittänyt, miten kahden porukan uroksen kanssa menisi, jännitykseni osoittautui turhaksi. Pari pientä ärinää, muttei enempää.

Veeti ja ihastuksensa

Lenkin jälkeen koira oli varsin hiljaista poikaa, joten kun pääsimme kotiin, otin itsekin rennommin ja hieman söin välipalaa. Kämppis oli lähtenyt jumppaan, joten olimme kahdestaan. Putsasin posken haava koiralta ja tarkistin sekä sen että itseni punkkien varalta. Koiralta löysinkin heti yhden, itseltäni en yhtäkään. Muistinpa samalla, että pitäisi koiralle laittaa punkkiaineet turkkiin ja itselle hankkia se puutiaisaivokuumerokote. Varmuuden vuoksi. Sitten kämppis käväisikin kotona ja lähti uimaan, joten jäin vielä hetkeksi itseksni. Myöhemmin sian sitten häneltä tekstarin, että Tarton keskustassa on markkinat ja siellä myydään mattoja. Koska olohuoneestamme edelleen uupui matto ja minulla oli koko iltapäivä vapaata, päätös oli helppo ja jätin koiran nukkumaan lähtiessäni imemään itseeni Tartolaista markkinatunnelmaa.

Keskustassa todellakin oli markkinat, se kävi selväksi heti päästessäni paikalle. Jokasuuntaan Raekojaplatsilta ulottuivat erilaiset kojut, joissa myytiin mitä moninaisempaa tarjontaa. Syksyn satoa, koruja, mattoja, käsitöitä, hunajaa.... Tarjolla oli jokaiselle jotakin ja olin niin ihastuksissani, että mieleni teki heti maistaa kaikkea, kokeilla kaikkea ja ostaa jokainen eteen tuleva nätti esine mukaan. Kameran kotiinunohtuminen harmitti melkoisesti, mutta onneksi pääsin ainakin murehtimasta sitä, etten pääse Keski-Suomessa syysmarkkinoille tänä vuonna. Sääkin oli syksyinen ja vettä tuli useammin kuin kerran kunnollisen kuuron muodossa. Silti hirveän monet pienet tavarat herättivät järkyttävän suuren ihastuksen, joka lopulta sitten konkretisoitui pieneen kaulakorukelloon. Kuvaa minulla ei valitettavasti vielä uusimmasta korurakkaudestani ole, mutta voin päivittää sen vaikka myöhemmin. Lisäksi löysimme hienon vihreäsävyisen maton ja maistelimme vaikka minkälaista paikallista herkkua. Mukaan tarttui purkki yrttichutneyta, leivonnaisia ja kaikkea muuta. Tulipa myös se huomattua, että siinä missä Suomessa opiskelijalla ei ole varaa ostaa markkinoilta mitään ruokaa markkinahintojen takia, täällä asia on juurikin päinvastoin. Pieni chutney-purkki esimerkiksi maksoi vain kaksi euroa. Se ei minusta ole paha hinta. Maltan tuskin odottaa, jahka pääsemme joulumarkkinoilla käymään! Päästyämme takaisin kämpälle, laitoimme ruuan. Loppuilta menikin sitten varsin väsyneissä merkeissä. Pidimme jälleen porukassa elokuvaillan ja tällä kertaa vuorossa oli Napapiirin sankarit, joka oli kyllä suomalaiseksi leffaksi aivan loistava. Kolme tyttö nauroi aivan vääränä ja kyllä minä ainakin huomasin kyseisestä elokuvasta myös selkeitä yhtymäkohtia omaan elämääni ja tuttaviini. Ainakin vuorosanoissa ja asenteissa. Olipa piristävää katsoa kerrankin sellaista suomalaista tuotantoa, joka ei ihan hirveän kamalaa paatosta ole alusta loppuun! Illalla saatoimme vielä toisen koulukaverini  puolimatkaa kämpälleen ja kävelimme sitten takaisin. Veeti tuntui kaivaneen energiavarastonsa jostain syvältä esiin ja oli taas oma energinen itsensä. Se siitä väsytystaktiikasta lenkillä.

Sunnuntai oli pyhitetty täydelliselle koomailulle. Ensimmäistä kertaa viikolla päivä, jolloin ei tarvinnut tehdä mitään eikä ollut kiire mihinkään. Veeti tosin säikäytti pienellä mahataudin poikasella ja kerkesin jo kysellä mahdollista eläinlääkärin numeroa, mutta onneksi koiralla meni tauti ohi itsekseen. Lisäksi testasin myös printterin tulostaessani ulos anatomian monisteita. Muuten ikoko päivä ja ilta menivät täydellisen joutilaisuude merkeissä ja se oli vaihteeksi enemmän kuin tervetullutta valmistautuessa maanantain superkoulupäivään.

Maanantaina lukujärjestys alkoi samalla kuin viimeksikin, botaniikan labralla. Tällä kertaa päätin olla ovela ja varustautua kannettavalla, jotta kerkeäisin kirjoittaa muistiinpanoja ylös. Idea olikin suurimmaksi osaksi ihan hyvä, sillä nyt pysyin jo huomattavasti paremmin opettajan perässä. Osa kielestä menee edelleenkin luonnollisesti ohi, mutta nyt ainakin suurin osa tallentui jonkinlaisille muistiinpanoille. Ja luokkamme vanhin on edelleen superkiva ja jakaa muistiinpanonsa myös meille muille niin, ettei tarvitse iha pelätä ohraisen käymistä. Myös latinan tunnit alkoivat ja ensimmäisen perusteella täytyy kyllä sanoa, että melkoisen kuivalta touhulta vaikuttaa. Opettajakin tuntuu olevan aika kuiva, mutta ehkä se tästä. Tosin en kyllä tajua, miksi aloimme ensin puhua latinan historiasta emmekä suoraan menneet itse kieleen. Anatomian labrassa puolestaan aloimme puhua oikeasta asiasta, kun opettaja lykkäsi eteemme kasan nikamia ja käski tunnistaa ne kuvan perusteella! Lisäksi oli kiva huomata, että kertasimme aiemmin lukemani topografiset suunnat ja tasot ja että jopa ymmärsin lukeneeni ihan oikein! Vielä kolme tuntia viron kielikurssia ja sitten vihdoinkin kotiin. Nämä superpitkät maanantait kyllä vaativat aika tehokkaasti veronsa...

Tiistaina niinikään pidempi koulupäivä alkoi botaniikan luennolla ja tälläkin kertaa kannettavan mukaan ottaminen oli ihan hyvä idea. Tosin tajuttuani myös Google Kääntäjän, Facebookin ja muiden palveluiden toimimismahdollisuudet (luokissa on langaton verkko) seuraaminen alkoi vaihtua opiskelusta johonkin ihan muuhun.... viimeistään fysiikan luennolla näin kävi, kun opettaja vain kirjoitteli taululle erilaisia suoraviivaisen ja pyörimisliikkeen kaavoja... Pitää ilmeisesti kaivaa kotona fysiikan kirjat ja monisteet esille ja alkaa käytellä taas niitä, jos tuo opetus on aina vain pelkkää luennointia ilman esimerkkejä. Tosin hieman huolestuttaa, jos nuo kaikki kaavat pitää osata ulkoa... Vielä viimeinen rutistus biometrian muodossa (opettelimme jälleen käyttämään erilaisia wordin toimintoja ja muuta) ja pääsimme kotiin. Illalla oli vielä ohjelmassa kauppareissu Prismaan.

Keskiviikkona oli vihdoinkin aikaa hoitaa hieman tärkeitä asioita koulupäivän jälkeen. Koulupäivä itsessään sisälsi fysiikan labran (meni huomattavasti kivuttomammin kuin ensimmäinen!) ja anatomian luennon (puolet anatomian historiaa, miksi ihmeessä?). Sen jälkeen sitten lähdimme keskustaan hommaamaan fuksiaisasuun vaatteita ja liittymät. Ensimmäinen osoittautuikin oletettua vaikeammaksi, sillä mistään ei tuntunut saavan kaipaamaani merirosvomiekkaa. Teemana suomalaisten fuksiaisissa on rosvot ja poliisit, eli meidän on oltava rosvoja ja haluaisin kovasti pukeutua naismerirosvoksi, mutta asi oli vielä hieman kesken. Onneksi liivi kuitenkin löytyi. Lisäksi saimme vihdoinkin hommattua Tele2slta liittymät (prepaidit) ja puhelimet. Eli nyt on sitten virolainen numerokin! Kun vielä kävin postissa ja viemässä kengän suutariin sekä korjauttamassa kelloni rannekkeen, päivän hyvä työ tuntui tulleen tehdyksi ja kotiinlähtö oikeutetulta. Illalla sitten olikin ansaitun levon paikka ja jätin opiskelun sekä siivoamisen huomiselle.

Lopuksi voisin vielä sanoa, että jos tulee Viroon, kannattaa maistaa sellaista maidon ja suklaan sisältävää herkkua kuin Kohuke. Se on vähän kuin pieni leivos, tosi hyvää ja monen makuisia. Eikä hinta ole kuin jotain maks 50 senttiä. Että sellainen täkäläinen erikoisuus täältä ainakin löytyy. Nyt pitää sitten lähteä taas uhmaamaan tuota tuulta tämän päivän ainokaiselle luennolle. Illemmalla sitten SUOLETin jäsenilta Ruutikellarilla. Katsotaan, miten nopeasti saan päiviteltyä tänne huomisista fuksiaisista ja muista. Vähän pelonsekaisilla fiiliksillä odotan, mitä kaikkea tutorit ovat meidän pään menoksi keksineet.

Siihen asti sitten, head aega!

Vihdoinkin tässä huoneessa alkaa näyttää siltä, että täällä oikeasti asuu ihminen eikä vain joukko sotkevia olentoja! Olen saanut viimeiset tavarat tänään edes suurin piirtein järjestykseen ja on ihana huomata, kuinka kaikki alkaa asettua uomiinsa alkushokin jälkeen. Lattiatilaa onkin yllättävän paljon! Ja kuvia huoneestakin varmasti tulee tänne jossain välissä, jahka myös kirjoituspöytä on tyhjä ja viimeiset taulut paikoillaan.

Olen nyt asunut täällä Tartossa kohta viikon ja yritän kovaa vauhtia sopeutua täkäläiseen elämänmenoon. Kielikurssi onneksi auttaa ainakin kielen opiskelun kannalta, vaikka tahti onkin lähes päätähuimaavan kova. Nyt vasta alan tajuta, miten hulluja ihmisten täytyy olla opiskellessaan suomea! Koska virossa on sama määrä sijamuotoja, suunnilleen sama sanajärjestys ja useimmat päätteet ja ääntäminen ovat jotain sukua toisilleen, meidän on vielä (ainakin opettajan mukaan) helppo oppia viroa. Ulkomaalaisille se on kuulema paljon vaikeampaa. Ja siitä huolimatta tuntuu, että komitatiivit ja terminatiivit ovat täyttä hepreaa ja õ:n ääntäminen mahdotonta. Noh, ehkä se tästä. Pientä kehitystä on jo havaittavissa, sillä osaan esimerkiksi ravintolassa vastailla yksinkertaisilla pienillä sanoilla tarjoilijalle, samoin kaupassa. Tosin harmillista on, että jos tarjoilija huomaa, ettemme osaa kovin hyvää viroa, hän vaihtaa automaattisesti englantiin puheissaan. Harmillista, mutta ehkä se siitä. Jossain vaiheessa puhumme sitten vielä niin hyvää viroa, että pystymme saamaan myös takaisin virolaista puhetta!

Muutamassa päivässä olen jo tullut huomanneeksi, että pyörä on täällä varsin korvaamaton apuväline. Vaikka keskustassa kaikki onkin lähekkäin, on jalan liikkuminen hidasta ja jos vähänkin kauempana haluaa lähteä käymään esimerkiksi kaupassa, ei välttämättä pääse. Pyörällä sen sijaan liikkuminen on älyttömän kätevää ja ainakaan itse en tulisi toimeen ilman. Tosin pyöräteiden kunto vaihtelee melkoisesti. Esimerkiksi koulumatkan varrella on jos jonkinlaista pyörätietä jos jonkinlaisessa kunnossa. Ja lisäksi tuntuu, että ihmiset eivät oikein osaa suhtautua pyöräilijöihin. Pari kertaa on käynyt niin, ettei kellon soittamisesta huolimatta saa olla varomassa, ettei aja edessä aivan pokkana kävelevän ihmisen päälle. Lisäksi autoilijat eivät osaa suhtautua pyöräilijöihin oikein, joten pitää kuulema olla tarkkana. Sain pari päivää sitten kyseisestä asiasta oikein käytännön kokemuksen, kun olimme matkalla kouluun. Vasemmalla puolellani oli mummo ja ajattelin ohittaa tämän oikealta. Sitten juuri, kun olen ohittamassa, mummo koukkaakin oikealle ja suoraan eteen. En ehtinyt jarruttaa, joten kaarsin vaiston varassa enemmän oikealle ja olin saman tien autotiellä. Oli melkoinen onni, ettei ketään tullut autolla juuri sillä hetkellä kohdalle, muuten olisi voinut sattua pahasti. Kaiken huippu kuitenkin oli, ettei mummo edes huomannut minua ja mahdollista vaaratilannetta, tai kääntynyt katsomaan perääni, kun jatkoimme sitten kämppiksen kanssa matkaa. Suomalainen olisi varmaan vähintään puinut nyrkkiä ja huutanut kirosanoja perään. Että kyllä, asioihin suhtaudutaan täällä eri tavalla. Siihen pitää ilmeisesti totutella.

Maanantaina kävimme kaverin kanssa hieman hoitamassa erilaisia asioita. Ostoslistassa oli monen montaa erilaista käyttötavaraa ja tarkoitus oli, että yrittäisimme saada kaiken keskustassa sijaitsevasta Kaubamaja-ostoskeskuksesta. Koulun jälkeen suunta oli siis keskustan läpi kyseiseen paikkaan. Ajoituksemme oli melkoisen täydellinen, sillä päästyämme sisään Kaubamajaan taivaalta alkoi ryöpytä vettä kuin saavista kaatamalla. Kadut lainehtivat ja autotiellä oli melkein 20 senttiä vettä. Onneksi emme olleet silloin ulkona! Varsin pian kävi kuitenkin ilmi, että suurin osa Kaubamajan ja viereisen Taskun kauppakeskuksen valikoimasta oli vaatteita ja erilaisia pieniä design-putiikkeja. Kirjakauppa tosin löytyi, mutta siitä huolimatta emme löytäneet mitään sekatavarakauppaa, josta olisi saanut mm. henkareita ja keittiöjakkaran. Tuli hieman ikävä Suomen Anttiloita, Biltemaa ja muita vastaavia. Lopulta sitten päädyimme muutaman mutkan kautta ajamaan Lõunakeskukseen, joka on paikallinen superkauppakeskus hieman kaupungin ulkopuolella. Pyörämatka oli useamman kilometrin, joten pariin otteeseen meinasi iskeä väsymys. Lopulta kuitenkin löysimme oikeaan paikkaan.

Lõunakeskus oli nähtävyys jo itsessään. Ensinnäkin löysimme sieltä Sotkan ja Askon, joista kävimme katsomassa minulle kirjoituspöytää ja keittiötikkaita sekä seinäkelloa. Itse keskuksen sisällä oli luistinrata (ei, en huijaa!) ja niin hirveä määrä kauppoja, että melkein pyörrytti. Jos ei sieltä jotain löydä, niin ei sitten kyllä mistään! Löysin yhdestä paikallisesta marketista kumisaappaat ja toisesta metsästetyt hengarit ja seinäkellon. Lisäksi löysimme myös paikallisen eläinkaupan ja se se vasta olikin uskomaton nähtävyys. Ensinnäkin ruokien valikoimaa oli todella paljon. Sain tilattua Veetille 15 kg:n säkin aivan oikeaa ruokaa sinne ja olin enenmmän kuin iloinen, ettei tarvitse huolehtia, pitääkö tilata ruoat Suomesta, tai mennä Tallinnasta noutamaan. Nyt vain odotan jonkun aikaa puhelinsoittoa ruoan suhteen... Uskomattomin osa koko kaupassa oli kuitenkin eläinten myynti: Kaupassa oli myynnissä pöllöjä, haukkoja, pesukarhuja, siiseleitä, haisunäätiä ja vaikka mitä eksoottisempia eläimiä lemmikeiksi. Kyllä siinä pikkuisen kävi mielessä, onko tuollainen minkään EU-direktiivin mukaista. Elukoiden hinnatkin olivat kyllä harvinaisuuden mukaisia, mutta silti en voinut olla miettimättä, miten ihmeessä esimerkiksi pieni haukka toimisi lemmikkinä. Ja kävihän niitä häkkejään ympäri kiertäviä pesukarhuja myös hieman sääliksi, stressaantuneet eläinparat.

Kauan kaipaamani kirjoituspöytä antoi odottaa itseään tiistaihin asti, joilloin päätin lähteä koulun jälkeen ihan katsomaan kirpputoreja ja marketteja, josko löytäisin etsimäni. Samana päivänä olin juuri aiemmin melkein kolaroinut mummon kanssa ja nilkkani oli ottanut hieman osumaa, joten vastoinkäymisiä olikin jo päivälle aivan tarpeeksi. Ajoin silti ensin lähiruokamarkettimme lähellä sijaitsevalle huonekalukirpputorille, sen jälkeen lähimarketin sisällä sijaitsevalle kirpputorille ja päätin vielä samaan syssyyn käydä katsastamassa yhden huonekaluliikkeen, jonka ohi olimme aiemmin Lõunakeskuksen reissulle ajaneet. Kaupasta löytyikin varsin varteenotettava kirjoituspöytäehdokas, mutta valitettavasti toimituksen sanottiin kestävän neljästä kuuteen viikkoa. Lähdin ajelemaan takaisin kotiin päin siis ilman minkäänlaista pöytää. Puolimatkassa havaitsin vielä, että pyöräni tarkan kumiköysi oli kiertynyt takarenkaani ympärille ja näin hidasti ajamista. Kyllä siinä meinasi muutama ärräpää päästä, kun yritin ronkkia kutsumatonta vierasta irti ketjuista siinä onnistumatta. Lopulta päädyin kuitenkin ajamaan pyörää kotiin. Kun sitten oli vain pienen matkan päässä kämpältä, huomasin vielä yhden pienen kirpputorin, jonka kaikesta väsymyksestä ja ärtymyksestä huolimatta päätin käydä katsastamassa. Astelin sisään pieneen liikkeeseen ja pam! Siinä se oli, kirjoituspöytä 45 eurolla. Uskomatta silmiäni kysyin myyjältä, onko minun mahdollista saada pöytä kotiinkuljetuksella. Yhdessä hetkessä paikalle saapui mies, joka lastasi pöydän pakuun osissa ja lupasi viedä sen perille. Noh, eipä siinä sitten muuta kuin itsekin pyöräily kotiin, missä päästin pöydän toimittajan rappuun ja ovesta sisään. Tämä kokosi pöydän huoneeseeni ennätysajassa, otti kympin tekopalkkaa ja lähti. Eli melkein uudenveroinen kirjutudlaud (kirjoituspöytä) 55 eurolla! :D Ei huonosti, vai kuinka?

Olemme nyt parina päivänä käyneet kavereiden kanssa porukalla lounaalla koulun jälkeen ulkona syömässä ja täytyy kyllä sanoa, että päivän tarjousruokien (päeva pakkumised) syöminen on kaikkea muuta kuin kallista! Kolmella eurolla saa annoksen ja jos siihen ottaa päälle vaikka jonkun hintavammankin juoman, saa silti alle vitoseen hyvän ruoan. Että ei kyllä paha :D Täkäläinen naposteluerikoisuus on niinsanottu mustaleipä (mustaleib), josta on tehty vähän kuin krutongin kaltaisia rapeita paloja uittamalla sitä öljyssä. Sitä kun dippaa valkosipulidippiin, niin jo on herkullista! Nyt kun vielä saisi tämän riivatun nuhan pois, pääsisi nauttimaan täkäläisistä makuelämyksistä oikein kunnolla! Äänen ei tosin kannata taivastella halpaa hintatasoa, viroksi kun halba meinaa huonoa.

Tänään kävimme porukalla virastossa hakemassa paperit Tartossa elämistä varten. Muutama kaavake pitää täyttää, jottä täällä saa elämisluvan, jonka kanssa sitten haetaan vielä erikseen Tarton ja Viron kansalaisuutta, tai näin ainakin olen ymmärtänyt. Vuokrasopimus ja passi tarvittiin elämisluvan hakemiseen. Saimme virastosta pari kaavaketta täytettäväksi, ne viemme varmaan takaisin huomenna. Onneksi tällä asialla ei vielä ihan hirveä kiire ole, mutta parempi ne on saada pois alta. Samoin huomenna olisi tarkoitus maksaa koulun aloitusmaksu, jonka jälkeen meidät rekisteröidään kouluun oppilaiksi. Tämä maksu siten vähennetään syksyn lukukausimaksusta. Haluamme kämppiksen kanssa olla varmoja, että maksu menee oikeaan paikkaan, joten viemme käteisemme suoraan pankkiin ja maksamme ne siellä oikealle tilille. Sen verran tärkeästä maksusta kyse.

On tosi jännää, että huomenna on jo perjantai! Viikko on vierähtänyt ennätysnopeaan ja ajankulua tai koti-ikävää ei vielä ole kertaakaan kerennyt ajatella. Jopa pelottaa hieman, miten kovana se sitten iskee, jos on iskeäkseen.... Mutta toisaalta, kyllä se siitä! Pahemmastakin ovat ihmiset selvinneet. Nyt menen vielä kirjoittamaan vironkielen aineen (aiheesta mitä teit viimekesänä) ja sitten nukkumaan (magama).

Head ööd!

Huhhuijaa! Täällä sitä nyt vihdoin ollaan, Tartossa omassa kämpässä ja kämppiksen huoneessa. Muutto tapahtui eilen ja meni lähes maagisen hyvin. Tänään puolestaan alkoi kielikurssi ja tulin ensimmäisen kerran laittaneeksi kämppiksen kanssa paikallisesta marketista ostettua ruokaa :)

Muutto tosiaan tapahtui eilen, 21. syntymäpäivänäni ja olin pari edellistä iltaa hermoillut itselleni lähes vatsahaavaa. Tiesin kyllä, että minulla on paljon tavaraa ja todennäköisesti jopa liikaakin ja olin aivan varma, etteivät kaikki mahdu mukaan. Lisäksi kaikki se työ, mitä piti tehdä, jotta entisestä huoneestani sai kelvollisen, ylitti omat ajatukseni moninkertaisesti. Taitaa huomata, etten ole koskaan aiemmin muuttanut itse. :'D Vielä edellisenä iltana piti kelmuttaa sänky, ja useita huonekaluja, juosta ostamassa koiralle ruokaa ja vielä kaiken päälle pakata ja kantaa laatikoita kuistille odottamaan. Kaaos oli melkoinen, pinna katkeamispisteessä ja kun koira vielä myöhään illalla juuri ennen nukkumaanmenoa päätti käydä uimareissulla mutaojassa ja näin pakottaa minut pesupuuhiin, olin enemmän kuin valmis vannomaan, että huomisessakin muutossa menisi varmasti jokin pahemman kerran pieleen. Useat ystävät varmasti voivat todistaa, että olin jotakuinkin hermostunut. Ihme, että ylipäänsä kestivät minua!

Kun seuraavana aamuna herätyskello sitten soi puoli viisi, olo oli jotakuinkin hehkeän väsynyt. Vaihdoin vaatteet, söin aamiaisen ja kannoin laatikot autotallin eteen syväkoomassa, jonka jälkimainingit eivät ottaneet haihtuakseen. Kun muuttoauto sitten tuli hieman puoli kuuden jälkeen ja isä kaverinsa kanssa alkoivat lappaa tavaroita autoon, järkytyin huomatessani, että ensinnäkin kaikki tavarat mahtuivat todella mukaan ja lisäksi pakkaaminen kävi ennätysnopeaan! Viidessätoista minuutissa kaikki oli lastattu ja oli aika suunnata pienten hyvästien jälkeen tien päälle. Ajomatka meni väsyneissä, mutta kuitenkin hyvissä merkeissä. Ihme kyllä en nukkunut hetkeäkään, vaan katselin Suomen luonnon heräilemistä ympärilläni. Kun sitten olimme onnellisesti selvittäneet lähtöselvityksen ja päässeet laivaan, aloin oikeasti tajuta, että tässä sitä nyt ollaan menossa. Meriaamiaisen lisäksi kerkesin lauttamatkan aikana tavata myös kahta tulevaa opiskelukaveria, jotka matkustivat samalla laivalla Tallinnaan. Heti tuli parempi olo, kun pääsi juttelemaan kohtalotovereiden kanssa.

Tallinnasta lähdettyämme väsymys vei voiton ja torkuin osan matkasta Viron maaseudun halki. Kun Tartto sitten alkoi lähestyä, havahduin kuitenkin hereille ja viimeisten kartasta katsottujen reittivinkkien avulla pääsimme onnellisesti perille tulevan asuntoni pihaan. Armoton purkaminen ja kantaminen kolmannen kerroksen asuntoon alkoi. Ja kävi muuten hyvinkin kuntoilusta, sen verran oli joka paikka kipeä! Onneksi kämppikseni auttoi, muuten olisin varmaan väsähtänyt täysin. Illalla menimme vielä tapaamaan tutoriamme ja tulevia opiskelukavereita. Samalla saimme ensikosketuksen Tarton iltaelämään ja terasseihin. Kyllä se oli aika huimaa istua terassilla ja kuunnella, kuinka taustalla lavalla soittava orkesteri soittaa Pirates of the Caribbean-elokuvan tunnusmusiikkia. Tartto on kaunis kaupunki! Illanistujaisten jälkeen omaan sänkyyn romahtaminen tuntui parhaalta ikinä ja nukahdin pienen ihmettelyn jälkeen helposti.

Tänään sitten alkoi opiskelu intensiivisen eestin kielen kurssin merkeissä. Aamulla jännitti, että osaammeko kämppiksen kanssa oikealle paikallekaan, mutta onneksi oli kartta ja olimme pyörillä liikenteessä. Keelekeskus (Kielikeskus) löytyi lopulta helposti ja päivä alkoi opettajan johdolla. Nyt kaksi ensimmäistä päivää meitä opettaa nainen, joka ei osaa suomea, joten hän opettaa englanniksi ja viroksi. Saimme oppikirjat ja menimme saman tien sellaisella vauhdilla asiaan, että melkein alkoi päätä huimata. Onneksi meidän porukka kuitenkin on tosi mukavan oloista ja opettajakin vaikuttaa miellyttävältä, vaikka aika ajoin meinaa hieman kielimuuria tupata tielle. Tämän päivän jälkeen osaan jo sanoja, kuten õige (oikein), selge (selvä) ja aitäh (kiitos), sekä ilmaisun from the heart, joka tuntuu olevan opettajan mielilausahdus kaikkeen opettamaansa. Kielioppisääntöjäkin kerkesimme jo mennä. Nyt huomaan salaa kiittäväni viron kielen alkeiskurssia kansalaisopistolla viimevuonna, se nimittäin pelastaa ainakin tältä pahimmalta alkushokilta.

Kurssipäivän jälkeen pyöräilimme kämppiksen kanssa ruokakauppaan ihmettelemään. Pääsdyimme jauhelihaan, makarooneihin ja pakastevihanneksiin ja lisäksi tuli ihmeteltyä erilaista tarjontaa kaikessa ruuassa. Suurin ihmetys minulle oli, että täällä myydään valmisruokahyllyssä myös esimerkiksi voileipäkakkua! Ajattelin jo, että ostan sitä joku päivä vaikka evääksi kouluun sitten, kun kerta hinta oli sen verran halpa. Lisäksi otin itselleni synttärikakkupalan valmisleivonnaisten hyllystä ja päädyin juustokakkuun, jossa oli päällä marjahyytelöä. Hyvää on! Lisäksi myös kaikenlaisten alkoholijuomien löytyminen samasta hyllystä normaalin siiderin kanssa sai aikaan hieman kulmien kohottelua. Mutta eipä ruokaa ollut hinnalla pilattu. Ehkä täällä elää opintotuilla ihan hyvin :D

Nyt on ruoat laitettu (salaattikulho flippasi lattian kautta), synttärikakut syöty ja soitettu myös kotiin skype-puhelu. Elämä näyttää hymyilevän ja seuraavaksi voisin varmaan palata järjestämään vaatekaappia, tai lukea hieman kielioppia tuosta kirjasta. Kyllä, meille tuli heti ekana päivänä läksyä! Jokatapauksessa olen nyt ainakin päässyt tänne perille ja ihan hyvät fiilikset tällä hetkellä. Eiköhän se tästä lähde!

"If you only knew what the future holds
After a hurricane comes a rainbow

Maybe you're reason why all the doors are closed
So you could open one that leads you to the perfect road"

Katy Perry - Firework

En yleensä välitä Katy Perryn musiikista, mutta tämän biisin sanat ja erityisesti tuo tietty kohta natsaavat kyllä kuin nenä päähän viimeisen puolentoista kuukauden tapahtumiin. Juuri, kun olin kerennyt toipua Helsingin eläinlääkiksestä kolmannen kerran tulleen hylkäyskirjeen tuomasta morkkisaallosta ja ehkä jo mahdollisesti elätellä ajatusta opiskelujen jatkamisesta Jyväskylässä vielä toisen vuoden, kaikki kääntyikin aivan päälaelleen. Tavallisen kesätyöpäivän jälkeen olin juuri päässyt kotiin, kun ystävältä tuli tekstiviesti, jossa hän suorastaan kirkui ilosta päästyään Tarttoon Eesti Maaülikooliin. Kyllä siinä sydän jätti pari lyöntiä väliin, sillä olin odottanut tietoa Virosta aikaisintaan vasta viikon päästä, enkä ollut tähän asti pitänyt Tarttoa vakavasti otettavana opiskeluvaihtoehtona. Olivathan kaikki paukut menneet Helsinkiin ja pääsykokeisiin. Kun sitten avasin tietokoneen ja kirjauduin sähköpostiin sisään, jännitys oli lähes sietämätön.

"Congratulations on being accepted to our University!
This is to inform you that you have been admitted to the Institute of Veterinary Medicine and Animal Sciences of the Estonian University of Life Sciences as a first-year student of veterinary medicine. The studies take six years."

Luettuani nuo sanat tuli kyllä kirjaimellisesti epätodellinen fiilis. Aloin itkeä ja nauraa samaan aikaan ja ensimmäiset kymmenen minuuttia vain sopertelin jotain sekavaa. Äitini katsoi varmasti vieressä, että nyt se tyttö on menettänyt viimeisetkin järjenrippeensä. Kun hän sitten varovasti kysyi, että olenko minä nyt sitten menossa tuonne kouluun, kykenin vain nyökkäämään. Loppupäivä meni soitellessa sukulaisille ja ystäville ja olo oli niin hämmentävän onnellinen, etten varmasti ollut edes kunnolla sisäistänyt vielä koko asiaa. Mutta totta se oli ja viikon päästä saapunut kirjallinen vahvistuskirje teki siitä vielä astetta todellisempaa.

Alkoi kuumeisen kiireinen asunnonetsintä, asioiden järjestely ja pakkaaminen. Muutama viikko sitten kävin isän kanssa Tartossa elämäni ensimmäisen kerran ja kolmen päivän reissun aikana tutustuimme kaupunkiin ja kävimme kahdessa asuntoesittelyssä. Onneksi asunnoista jälkimmäinen oli erinomainen ja minulla oli jo kämppiskin siihen valmiina (kiitos SUOLET ja foorumi!), joten sain sen lähes saman tien eikä tarvinnut enää siitä jännittää. Myös kämppikseni on mukavan oloinen ja vaikken häntä koskaan ole tavannut, odotan yhteiseloamme innokkaana! Lisäksi koko kaupunki jätti varsin positiivisen fiiliksen ja tuntuu siltä, että kyllä minä siellä tulen viihtymään, vaikka alkuun pientä kulttuurishokkia voikin olla havaittavissa. Tartto on ihanan historiallinen ja täynnä kulttuuria. Ja onhan meitä suomalaisia siellä melkoinen määrä, joten ei se koti-ikäväkään ihan niin äkkiä pääse iskemään, toivottavasti ainakaan.

Viimeiset viikot ovat menneet hyvin tiukasti asioita hoitaessa. On pitänyt käydä KELAlla ja pankissa, vakuutusyhtiössä ja maistraatissa. Rokotukset ovat vielä hoitamatta, mutta ne otan suosiolla vasta Viron puolelta, kun tulevat kuulema noin puolet halvemmaksi. Koiralle piti myöskin hommata omansa. Lisäksi vuokrasopimus on kirjoitettu ja pakkaaminen etenee, vaikka onkin vielä kesken. Onneksi isän ystävältä löytyi pakettiauto, jota saa lainaksi. Voisi muuten tulla melkoisen vaikeaksi raahata kaikki irtaimisto ja vielä sänkykin Tarttoon asti. Ja sainpas minä viimein myös tämän blogin aluille, vaikka siihen tuntui menevän ties miten pitkään. Toivottavasti tästä on iloa ja hyötyä muillekin kuin minulle itselleni! :)

Nyt pitää palata takaisin laatikoiden ääreen, joten toiseen kertaan~

Gladrissa