Jo kolmatta päivää Tartossa riehunut kova tuuli ei näytä minkäänlaisia laantumisen merkkejä, vaikka viikko lähenee jo loppuaan. Liekö sitten tämän takana paljon peloteltu Katia-myrsky, jonka jäänteet ylsivät kuulema (Ainakin keltaisen lehdistön mukaan) ihan Suomeenkin ja aiheuttivat suosituksen pitää kypärää päässä ulkona liikkuessa. Noh, itse suhtaudun sään vaihteluihin lähinnä olankohautuksella. Ainakin minun syksyyni tuulet, sateet ja vaihteleva sää kuuluvat ihan kiinteänä osana.

[[split]]

Viimeksi selitin navettapraksan perehdytyksestä, johon oli tarkoitus mennä seuraavana aamuna, joten voisin aloittaa kertomalla siitä. Herätyshän tosiaan oli torstai-aamuna valitettavan aikaisin ottaen huomioon, että koulu itsessään alkoi vasta kahdelta. Menimme kumpparit jalassa ja tuulitakit päällä kämppiksen kanssa Suurloomaklinikalle ja saimme seuraksemme joukon sekä ihmetteleviä virolaisia että suomalaisia. Kukaan meistä ei suuremmin tiennyt, mitä odottaa. Itse huomasin ensimmäisenä jokapuolella leijuvan navetan hajun, joka tottumattomalle sai kieltämättä hienoisen oudoksumisen aikaan. Kun sitten lähdimme viroa puhuvan työntekijän matkassa tutustumaan klinikkaan, alkoi tietynlainen huolestuminen vallata alaa. Päällimmäisenä huomasin miettiväni, osaisinko todella hoitaa asiat oikein ja ennen kaikkea pärjäisinkö navettatöissä, vaikka meidän ei kamalasti tarvitsekaan olla eläinten kanssa tekemisissä. Rehellisesti sanoen olen ollut tekemisisssä vain hevosten ja hieman lampaiden kanssa, joten lehmät ja siat ovat melkolailla tuntemattomia tapauksia, eivätkä muutkaan suureläimet kovin hyviä tuttuja ole. Tehtävien listasta muotoutui lopulta tällainen

Aamulla tulo klo 7.

Lehmien aitauksen siivoaminen

Hevosten tallin siivoaminen. Hevosia tosin ei tarvitse kokemattoman käsittelijän liikutella, mutta yleinen käytävä on siivottava. Kokeneemmat hevosten käsittelijät saavat siirtää hevosia paikasta toiseen.

Sikalan siivoaminen. Tämä tarkoittaa myös sikojen siirtämistä paikasta a paikkaan b.

Sioille jauhojen vieminen.

Iltapäivällä tulemme vielä uudelleen noin klo 16 suorittamaan ainakin osittain samat asiat. Ihan täyttä selvyyttä ohjelmaan ei tullut, sillä ohjaajamme puhui vain viroa, hyvin nopeasti eikä ryhmässämme oleva suomalaisvirolainen tyttö kerennyt hänen puheitaan kääntämään. Tämä siivoaminen tapahtuu sitten joka päivä tietyllä viikolla, joka itselläni osuu lokakuun loppuun. Käytännössä toimimme siis pientä opintopistemäärää vastaan ilmaisena orjatyövoimana. Lauantaina ja sunnuntaina ei onneksi tarvitse tulla aamulla kuin "vasta" yhdeksältä, mutta melkoinen viikko siitä on jokatapauksessa tulossa. Etukäteen jo huolestuttaa, kun tunnen itseni ja oman aamu-unisuuteni sekä mahdollisen haluni roikkua myöhään illalla internetin ihmeellisessä maailmassa. Tulee tuskainen viikko... Päivällä sitten meillä oli kokonaista yksi luento, jolla on pitkä ja hieno nimi ja joka lyhyesti sanottua käsittelee laitoksen käytänteitä, historiaa jne. Saa nähdä, miten tuosta pidetään tentti. Illalla vietimme sitten elokuvaillan Hesburgerin ruokien kanssa kämppiksen ja toisen koulukaverin kanssa ja matkatessamme Ihmemaahan Liisan mukana moikkaamaan Hullua hatuntekijää, Irvikissaa ja muita tuli kyllä semmoinen tunne, että ainakin ihmisten suhteen alan tuntea oloni jo kotoisaksi, vaikka Suomalaisia kavereita ennen kaikkea on ikävä.

Perjantain olimme yksissä tuumin pyhittäneet asioiden hoitoa varten, joten lähdimme jo aamusta kämppiksen ja toisen koulukaverin kanssa osoitteessa Küüni 5 sijaitsevaan virastorakennukseen hakemaan virolaista isikukoodia (henkilötunnusta) ja näin rekisteröitymään Tarton asukkaiksi. Olimme käyneet virastossa aiemminkin, mutta silloin ruuhka oli ollut niin hirveä, että ajattelimme suosiolla kokeilla toisenlaista taktiikkaa ja lähteä aikaisin aamusta liikkeelle. Se kannatti ja homma oli ohi puolessa tunnissa. Virastossa piti olla mukana vuokrasopimus ja passi, jotta isikukoodin saaminen on mahdollista. Olin myös ylpeä, kun kykenin asioimaan osittain viroksi! Ensimmäisestä virastosta suuntasimme bussilla Immigration Officeen, joka sijaitsee kaupungista Lõunakeskukselle päin, poliisiaseman yhteydessä. Siellä meidän piti jälleen täytellä papereita, ottaa itsestämme automaatissa kuvat ja lopulta näiden avulla saada virolainen id-kortti, joka käy sitten henkilöllisyystodistuksena täällä. Lisäksi saimme tilapäisen oleskeluluvan Tartossa ja Virossa seuraavaksi viideks vuodeksi. Pieni ylpeys iski jälleen, kun huomasin huonosta kielitaidosta huolimatta ymmärtäväni virkailijan vironkielistä puhetta. Kyllä minä tämän kielen vielä opin! Tosin joissakin tilainteissa tyhmän kielitaidottoman turistin esittäminen on enemmän kuin hyvä vaihtoehto. Sekin tuli huomattua, kun vuoroani odottaessa viereeni istui virolainen mummo, joka alkoi selittää minulle Jehovasta (ilmeisesti hän oli siis Jehovan todistaja). Kun sitten englanniksi hänelle vastasin, hän meni aivan hämmentyneeksi ja vaikeaksi ja koetti selittää haluavansa puhua Raamatusta, johon vastasin tietäväni nämä asiat jo. En minä kyllä valehdellut, mutta naisen ilme oli niin hämmentynyt, että melkein purskahdin nauramaan. Virastoreissu meni siis hyvin. Tosin muistakaa rakkaat ihmiset aina pitää vähän isompaa käteissummaa mukana, kun menette johonkin viralliseen asianhoitopaikkaan. Tuonne eivät käyneet kuin virolainen pankkikortti (mitä tietenkään ei ole, jos ei ole virolaista tiliäkään) ja käteinen, joten kaksi kaveriani joutuivat hakemaan rahat Lõunakeskuksesta.

Palattuamme bussilla takaisin kaupunkiin, menimme syömään. Voin jo nyt sanoa, että ravintola Suudelevad Tudengid on ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani täällä. Se sijaitsee aivan keskellä Raekojaplatsia ja päivällä päevapakkumised (päivän tarjoukset) maksavat vain noin kolme euroa annos. Nytkin söimme possupihviä sienimuhennoksella ja kermakastikkeella, sekä potuilla ja salaatilla. Herranjestas, kun oli hyvää! Ruuan jälkeen lähdimme hieman kiertelemään kauppoja ja lopulta palata takaisin kotiin pienten ruokaostosten kanssa. Illaksi oli vielä sovittu ohjelmaa tutorimme kanssa, mutta sitä ennen otin päiväunet.

Illalla menimme Illegaard-nimiseen pubiin tutoritapaamiseen. Tutorimme kertoili meille erilaisista kursseista, niiden mahdollisesta sisällöstä ja mitä tenteissä tulisi olemaan. Myös hjeita mm. "paskapraksan" eli navettapraksan suorittamiseen tuli jaettua. Söin myös aivan törkeän hyvää küüslaugleibaa, eli mustaleipää, joka oli sivelty öljyllä, paistettu rapeaksi ja dipattava valkosipulidippiin. Kyllä maistui! Ilta jatkui myöhemmin yökerho Tallinnassa, josta sitten palailimme myöhällä kotiin.

Lauantaiaamuna tuntui taivaalliselta, kun sai nukkua niin pitkään kuin halusi. Heräilin tosin ensimmäisen kerran jo yhdeksän jälkeen ja lopulta puolen kymmenen maissa, kun koulukaverini soitti kysyäkseen, olemmeko Veetin kanssa lähdössä koiratreffeille tunnin päästä. Yhteisestä lenkistä pellolla oli ollut puhetta jo oikeastaan ennen Veetin noutamista tänne, joten suostuin saman tien, kävin suihkussa ja söin aamupalan. Puolen yhdentoista maissa lähdimme sitten S:n autossa kohti peltoa. S:n oma koira ja hänen kämppiksensä kaksi koiraa matkustivat toisessa autossa, jota hänen kämppiksensä ajoi. Perille päästyämme peltoa oli joka suuntaan ja asutusta niin minimaalisen vähän, että paikka vaikutti ihanteelliselta. Eikun siis koirat vain irti ja menoksi! Kyllä riitti Veetillä ihmettelemistä kahdessa rhodesiankoirassa ja yhdessä kääpiöpinserissä. Tosin lopulta huomion varasti täysin porukan ainoa narttu, jota herrani ei ihastuksessaan meinannut jättää ollenkaan rauhaan. Noin tunnin kävelemisen aikana herra ei muuta huomannutkaan, vaikka neiti olikin eri mieltä ja jopa nakkasi hampaallaan Veetille vekin poskeen. Onneksi S:n kämppis oli jo useamman vuosikurssin opiskelleena heti kykenevä sanomaan, ettei haava tarvitse tikkejä. Siinä tuli kyllä melkoisen huima olo, kun tajusi, että itsekin kykenee varmaan parin kolmen vuoden päästä tekemään diagnoosia kesken lenkin! Vaikka olin etukäteen jännittänyt, miten kahden porukan uroksen kanssa menisi, jännitykseni osoittautui turhaksi. Pari pientä ärinää, muttei enempää.

 

Veeti ja ihastuksensa

Lenkin jälkeen koira oli varsin hiljaista poikaa, joten kun pääsimme kotiin, otin itsekin rennommin ja hieman söin välipalaa. Kämppis oli lähtenyt jumppaan, joten olimme kahdestaan. Putsasin posken haava koiralta ja tarkistin sekä sen että itseni punkkien varalta. Koiralta löysinkin heti yhden, itseltäni en yhtäkään. Muistinpa samalla, että pitäisi koiralle laittaa punkkiaineet turkkiin ja itselle hankkia se puutiaisaivokuumerokote. Varmuuden vuoksi. Sitten kämppis käväisikin kotona ja lähti uimaan, joten jäin vielä hetkeksi itseksni. Myöhemmin sian sitten häneltä tekstarin, että Tarton keskustassa on markkinat ja siellä myydään mattoja. Koska olohuoneestamme edelleen uupui matto ja minulla oli koko iltapäivä vapaata, päätös oli helppo ja jätin koiran nukkumaan lähtiessäni imemään itseeni Tartolaista markkinatunnelmaa.

Keskustassa todellakin oli markkinat, se kävi selväksi heti päästessäni paikalle. Jokasuuntaan Raekojaplatsilta ulottuivat erilaiset kojut, joissa myytiin mitä moninaisempaa tarjontaa. Syksyn satoa, koruja, mattoja, käsitöitä, hunajaa.... Tarjolla oli jokaiselle jotakin ja olin niin ihastuksissani, että mieleni teki heti maistaa kaikkea, kokeilla kaikkea ja ostaa jokainen eteen tuleva nätti esine mukaan. Kameran kotiinunohtuminen harmitti melkoisesti, mutta onneksi pääsin ainakin murehtimasta sitä, etten pääse Keski-Suomessa syysmarkkinoille tänä vuonna. Sääkin oli syksyinen ja vettä tuli useammin kuin kerran kunnollisen kuuron muodossa. Silti hirveän monet pienet tavarat herättivät järkyttävän suuren ihastuksen, joka lopulta sitten konkretisoitui pieneen kaulakorukelloon. Kuvaa minulla ei valitettavasti vielä uusimmasta korurakkaudestani ole, mutta voin päivittää sen vaikka myöhemmin. Lisäksi löysimme hienon vihreäsävyisen maton ja maistelimme vaikka minkälaista paikallista herkkua. Mukaan tarttui purkki yrttichutneyta, leivonnaisia ja kaikkea muuta. Tulipa myös se huomattua, että siinä missä Suomessa opiskelijalla ei ole varaa ostaa markkinoilta mitään ruokaa markkinahintojen takia, täällä asia on juurikin päinvastoin. Pieni chutney-purkki esimerkiksi maksoi vain kaksi euroa. Se ei minusta ole paha hinta. Maltan tuskin odottaa, jahka pääsemme joulumarkkinoilla käymään! Päästyämme takaisin kämpälle, laitoimme ruuan. Loppuilta menikin sitten varsin väsyneissä merkeissä. Pidimme jälleen porukassa elokuvaillan ja tällä kertaa vuorossa oli Napapiirin sankarit, joka oli kyllä suomalaiseksi leffaksi aivan loistava. Kolme tyttö nauroi aivan vääränä ja kyllä minä ainakin huomasin kyseisestä elokuvasta myös selkeitä yhtymäkohtia omaan elämääni ja tuttaviini. Ainakin vuorosanoissa ja asenteissa. Olipa piristävää katsoa kerrankin sellaista suomalaista tuotantoa, joka ei ihan hirveän kamalaa paatosta ole alusta loppuun! Illalla saatoimme vielä toisen koulukaverini  puolimatkaa kämpälleen ja kävelimme sitten takaisin. Veeti tuntui kaivaneen energiavarastonsa jostain syvältä esiin ja oli taas oma energinen itsensä. Se siitä väsytystaktiikasta lenkillä.

Sunnuntai oli pyhitetty täydelliselle koomailulle. Ensimmäistä kertaa viikolla päivä, jolloin ei tarvinnut tehdä mitään eikä ollut kiire mihinkään. Veeti tosin säikäytti pienellä mahataudin poikasella ja kerkesin jo kysellä mahdollista eläinlääkärin numeroa, mutta onneksi koiralla meni tauti ohi itsekseen. Lisäksi testasin myös printterin tulostaessani ulos anatomian monisteita. Muuten ikoko päivä ja ilta menivät täydellisen joutilaisuude merkeissä ja se oli vaihteeksi enemmän kuin tervetullutta valmistautuessa maanantain superkoulupäivään.

Maanantaina lukujärjestys alkoi samalla kuin viimeksikin, botaniikan labralla. Tällä kertaa päätin olla ovela ja varustautua kannettavalla, jotta kerkeäisin kirjoittaa muistiinpanoja ylös. Idea olikin suurimmaksi osaksi ihan hyvä, sillä nyt pysyin jo huomattavasti paremmin opettajan perässä. Osa kielestä menee edelleenkin luonnollisesti ohi, mutta nyt ainakin suurin osa tallentui jonkinlaisille muistiinpanoille. Ja luokkamme vanhin on edelleen superkiva ja jakaa muistiinpanonsa myös meille muille niin, ettei tarvitse iha pelätä ohraisen käymistä. Myös latinan tunnit alkoivat ja ensimmäisen perusteella täytyy kyllä sanoa, että melkoisen kuivalta touhulta vaikuttaa. Opettajakin tuntuu olevan aika kuiva, mutta ehkä se tästä. Tosin en kyllä tajua, miksi aloimme ensin puhua latinan historiasta emmekä suoraan menneet itse kieleen. Anatomian labrassa puolestaan aloimme puhua oikeasta asiasta, kun opettaja lykkäsi eteemme kasan nikamia ja käski tunnistaa ne kuvan perusteella! Lisäksi oli kiva huomata, että kertasimme aiemmin lukemani topografiset suunnat ja tasot ja että jopa ymmärsin lukeneeni ihan oikein! Vielä kolme tuntia viron kielikurssia ja sitten vihdoinkin kotiin. Nämä superpitkät maanantait kyllä vaativat aika tehokkaasti veronsa...

Tiistaina niinikään pidempi koulupäivä alkoi botaniikan luennolla ja tälläkin kertaa kannettavan mukaan ottaminen oli ihan hyvä idea. Tosin tajuttuani myös Google Kääntäjän, Facebookin ja muiden palveluiden toimimismahdollisuudet (luokissa on langaton verkko) seuraaminen alkoi vaihtua opiskelusta johonkin ihan muuhun.... viimeistään fysiikan luennolla näin kävi, kun opettaja vain kirjoitteli taululle erilaisia suoraviivaisen ja pyörimisliikkeen kaavoja... Pitää ilmeisesti kaivaa kotona fysiikan kirjat ja monisteet esille ja alkaa käytellä taas niitä, jos tuo opetus on aina vain pelkkää luennointia ilman esimerkkejä. Tosin hieman huolestuttaa, jos nuo kaikki kaavat pitää osata ulkoa... Vielä viimeinen rutistus biometrian muodossa (opettelimme jälleen käyttämään erilaisia wordin toimintoja ja muuta) ja pääsimme kotiin. Illalla oli vielä ohjelmassa kauppareissu Prismaan.

Keskiviikkona oli vihdoinkin aikaa hoitaa hieman tärkeitä asioita koulupäivän jälkeen. Koulupäivä itsessään sisälsi fysiikan labran (meni huomattavasti kivuttomammin kuin ensimmäinen!) ja anatomian luennon (puolet anatomian historiaa, miksi ihmeessä?). Sen jälkeen sitten lähdimme keskustaan hommaamaan fuksiaisasuun vaatteita ja liittymät. Ensimmäinen osoittautuikin oletettua vaikeammaksi, sillä mistään ei tuntunut saavan kaipaamaani merirosvomiekkaa. Teemana suomalaisten fuksiaisissa on rosvot ja poliisit, eli meidän on oltava rosvoja ja haluaisin kovasti pukeutua naismerirosvoksi, mutta asia oli vielä hieman kesken. Onneksi liivi kuitenkin löytyi. Lisäksi saimme vihdoinkin hommattua Tele2lta liittymät (prepaidit) ja puhelimet. Eli nyt on sitten virolainen numerokin! Kun vielä kävin postissa ja viemässä kengän suutariin sekä korjauttamassa kelloni rannekkeen, päivän hyvä työ tuntui tulleen tehdyksi ja kotiinlähtö oikeutetulta. Illalla sitten olikin ansaitun levon paikka ja jätin opiskelun sekä siivoamisen huomiselle.

Lopuksi voisin vielä sanoa, että jos tulee Viroon, kannattaa maistaa sellaista maidon ja suklaan sisältävää herkkua kuin Kohuke. Se on vähän kuin pieni leivos, tosi hyvää ja monen makuisia. Eikä hinta ole kuin jotain maks 50 senttiä. Että sellainen täkäläinen erikoisuus täältä ainakin löytyy. Nyt pitää sitten lähteä taas uhmaamaan tuota tuulta tämän päivän ainokaiselle luennolle. Illemmalla sitten SUOLETin jäsenilta Ruutikellarilla. Katsotaan, miten nopeasti saan päiviteltyä tänne huomisista fuksiaisista ja muista. Vähän pelonsekaisilla fiiliksillä odotan, mitä kaikkea tutorit ovat meidän pään menoksi keksineet.

Siihen asti sitten, head aega!