".... silti niin monet ei jaa onneain."

Näin se sitten vain on, että kuukauden päästä edellisestä kirjoituksestani on syyslukukausi tullut tiensä päähän. Neljän viikon tenttirutistus oli ja meni, samoin pikkujoulut, itsenäisyyspäivät, jouluvalmistelut ja lukemiset. Kaiken kaikkiaan olo on täysin epätodellinen nyt, kun istun oman huoneeni oven edessä, Suomen kodissa ja ihmettelen ulkona avautuvaa tähtikirkasta taivasta pikkupakkasen kera. Ei tätä tosin kunnon jouluksi, tai talveksi voi kutsua mustan maan ja epätodellisen lauhan sään puolesta, mutta muutenkin fiilis on outo näin aattoiltana, kun vihdoinkin löydän itselleni aikaa ja jaksamista koota viimeisten viikkojen tapahtumat yhteen.

Pikkujoulut Turussa olivat ja menivät. Viikonloppu oli aivan mahtava, vaikka petyinkin toivoessani mahdollisesti edes jotain pientä häivähdystä lumisateesta, tai muuten jouluisesta tunnelmasta. Kaverit kuitenkin osasivat tehdä olostani pitkästä aikaa ihanan rentoutuneen ja saivat minut unohtamaan jopa maanantaina kummittelevan liigesien eli nivelten välitentin, johon valmistautuminen jäi sattuneista syistä erittäin huonoksi. Leivoimme pipareita, söimme paljon epäterveellistä ruokaa ja katsoimme seka keikka-dvdtä että Disney-leffoja. Huumoriarvo, samoin ystävien korvaamaton tuki tuntuivat tosi ihanilta ja antoivat uskoa, että kyllä minä vielä kuukauden jaksan. Myöskin lentomatkat menivät hienosti tietyistä pienistä säikähdyksistä huolimatta turvatarkastuksessa. Olin nimittäin kokonaan unohtanut nesteiden vientirajoitukset käsimatkatavaroihin. Noh, tietyllä kikkailulla siitäkin selvittiin, mutta muistanpahan jatkossa hyvinkin selkeästi tsekata painorajoitusten lisäksi myös ne putelit.

Seuraavana maanantaina ollut liigesien välitentti alkoi jälleen suullisella osiolla. Tilanne oli jälleen vähintään yhtä hermostuttava kuin ensimmäisellä yrittämällä ja totaalinen balck out tuli koettua kesken kuulustelun, kun põlveliigesen eli articulatio genuksen nimi katosi kokonaan päästä. Mietittyäni varmaan 20 sekunttia täysin hiljaa ja käskettyäni pään sisällä riiteleviä ääniä hiljentymään niiden karjuessa vääriä vastauksia sain kuin sainkin itseni kasaan ja puserrettua oikean nimityksen ulos. Kävelin takaisin luokkaan voittajafiiliksin ja pakko oli tuulettaa. Verrattuna edelliseen suulliseen osioon, nyt meni ekalla läpi! Edistystä siis myös hermojen kanssa! Kirjallinen osio ei sitten mennytkään yhtä hehkeästi, vaan vaikutti varsin lahjakkaasti menneen metsään, kun kuvassa piti osata nivelsiteiden ja muiden lisäksi myös luiden nimet, joiden kertaaminen oli kaikessa opiskelussa täysin unohtunut. Teoriassa osasin vastata vain yhteen tehtävään kunnolla. Keskiviikkona tulosten myötä yllätys oli siis melkoinen, kun sainkin kuulla läpäisseeni teorian ja että kuva pitäisi uusia. Olin odottanut päinvastaista, joten itseasiassa tulos oli melkoinen helpotus. Enää yksi ainoa kuva minun ja ensimmäisen anatomian eksamin välissä! Hieman siinä kyllä tuli voittajafiilis, vihdoinkin alkaa tuntua siltä, että kyllä näistä selviää.

Maanantaina myös joulu tuli etuajassa, kun Nightwish-shop toimitti ennakkotilaamani Imaginaerumin kaksi päivää ennen varsinaista ilmestymistään. Kun päivä oli muutenkin ollut melkoisen jännä, en voinut hillitä kiljaisuani rappukäytävässä saadessani paketin kouraani. Pahoittelut naapureille, jos heidän mielenrauhansa järkkyivät, tarkoitus ei ollut. Ensinnäkin, en ollut edes unelmoinut, että voisin saada levyni samalla viikolla, kuin se julkaistaisiin Suomessa (Sonata-shopin melkein kolme viikkoa kestänyt postitus oli edelleen tuoreessa muistissa) ja toiseksi, levynhän piti jokatapauksessa ilmestyä vasta keskiviikkona! Seuraavan reilun tunnin vain kuuntelin, annoin korvieni tarkkaavaisesti poimia sävelet, luin sanoja ja nautin. Ja voi vitsi kun on hyvä levy! Oikeasti! Siis nyt viimeistään alkoi vahvistua se, että jollekin reissulle on päästävä, mutta Suomen keikat nyt ovat todennäköisimpiä, sillä Euroopan rundi sattuu vähän pahempaan saumaan silloin loppukeväästä. Mutta katsellaan, katsellaan. Jokatapauksessa ei ole varmaankaan yllätys, mikä on ollut ahkerassa kuuntelussa nyt viimeaikoina.

Tiistaina teimme toisen kerran kolmen tytön porukalla reissun Tarton kodittomien eläinten kotiin, Varjupaikkaan. Vierailu ei ollut yhtä sydäntäsärkevä kuin ensimmäisellä kerralla ja nyt pystyin jopa tarkastelemaan koiria suht neutraalisti, vaikka uudet tulokaspennut meinasivatkin varastaa sydämeni. Useimmat koirat olivat todella iloisia, leikkisiä ja halukkaita sosialisoimaan ihmisen kanssa enkä voinut kuin kysyä itseltäni toistamiseen, miksi näin hienot eläimet eivät löydä rakastavaa kotia? Peukut ovat edelleen pystyssä, että mahdollisimman moni koira saisi rakastavan omistajan. Itselläni siihen ei vielä ole mahdollisuuksia, ei ennen kuin saan asiat kuntoon Veetin kanssa, mutta toivon silti, että joku muu vastuullinen omistaja löytäisi tuon paikan kautta itselleen karvaisen kaverin. Toivottavasti näin käykin ja mahdollisimman pieni osa näistä hienoista eläimistä päätyy lopetettavaksi.

Keskiviikkona eksyin jälleen Fennican saunailtaan Tamperemajalle ja sitä kautta osakuntakavereiden houkuttelemana torstai-iltana perinteiseen Tarton yliopiston vuosipäivän soihtukulkueeseen. Alkuun tosin olin aivan varma, että olin väärässä paikassa, sillä ketään tuttuja ei näkynyt paikalla, mutta onneksi löysin lopulta oikean porukan. Soihtukulkueessa ihmiset nimensä mukaisesti kantoivat soihtuja osakunnittain lippujensa alla, värienkantajilla oli lakit päässä ja lauloimme kaikki osakunnat omasta laulikusta lauluja. Kaunis tapahtuma ja kovin mielenkiintoinen! Ensi vuonna voisi kokeilla uudelleen.

Sunnuntaina kävimme tyttöporukalla hieman kulttuurisoitumassa, sillä teimme retken paikalliseen Vanemuine Teateriin ja menimme katsomaan Pähkinänsärkijäbalettia. Kokemus oli aivan uusi, sillä itse en ollut koskaan ennen käynyt baletissa ja esitys teki kyllä vaikutuksen kauneudellaan. Kannattaa siis ehdottomasti mennä katsomaan, jos vain saatte mahdollisuuden. Ennen kaikkea minua kuitenkin yllätti se, miten kovasti katsomossa oli hyvinkin pieniä lapsia. Törmäsin mm. koirakouluttajaani tyttärensä kanssa ja oli todella hassua nähdä häntä täysin erilaisessa ympäristössä.

Seuraavalla viikolla tenttiputki pyörähti sitten kunnolla käyntiin heti maanantaina latinan kokeella ja anatomian kuvan ensimmäisellä uusintayrityksellä. Onneksi lukujärjestys sentään oli jo keventynyt huomattavasti erinäisten aineiden loppumisen myötä, mutta itseä kyllä kieltämättä hieman mietitytti, saisinko kaikki kokeet tehtyä aikataulussa ilman uusintoja. Tavoitteenani kun oli mahdollisimman pitkä joululoma Suomessa ja näin ollen toivottavasti mahdollisimman vähän uusintoja mihinkään suuntaan. Latinan kokeessa sai onneksi käyttää materiaaleja ja olin melko hyvät muistiinpanot tehnyt, sekä kerrannut tehtävien avulla, mutta silti jäi hieman pelottamaan kokeen jälkeenkin. Viikkoa myöhemmin sain sitten tietää, että olin läpäissyt, kun ÕISiin (meidän paikallinen nettipalvelu) tuli suoritusmerkintä arvestatud eli hyväksytty. Hyvä minä!

Anatomian kuvan uusiminen puolestaan ei mennyt yhtä hohdokkaasti, vaan ryssin jo toisen kerran kuvan ja vieläpä samasta nivelestä, kannaliigesestä. Onneksi heti seuraavana päivänä sai yrittää uudelleen. Tosin maanantai-illan lukemismotivaatio oli niin alhaalla ja pänttääminen tuntui pakkopullalta, joten kämppiksen hetken ajan kyseltyä tulin siihen tulokseen että meni miten meni, en jaksaisi enää päntätä. Seuraavana päivänä menin sitten uudelleen ja en tiedä tekikö opettaja piruuttaan, vai oliko se vain jotain tosi erikoista tuuria, mutta sain kolmannen kerran kannaliigesen kuvan. Tällä kertaa olin kuitenkin oikein sisuuntunut ja naputtelin kaikki nimitykset kuvaan oikein muutamaa kirjoitusvirhettä ja latinankielistä termin osaa lukuunottamatta. "Kõik on korras. Siis soovite tulla eksamile", sanoi opettaja ja tämän myötä sain vihdoinkin luvan tulla anatomian eksamille tammikuussa. Aivan mahtavaa! Iso kivi putosi tämän myötä sydämeltä. Kun vielä biometrian ensimmäinen testin osa, teoria, meni yli odotusten, fiilis oli loistava.

Tiistai oli samalla myös Suomen 94. itsenäisyyspäivä, vaikkei kokeiden ja normaalin työpäivän takia siltä tuntunutkaan. Sinänsä harmitti, etten voinut suuremmin juhlistaa itsenäistymistä kotiin päin, mutta illalla kokoonnuimme syömään Fazerin sinistä ja karjalanpiirakoita sekä muita herkkuja ja katselemaan linnanjuhlia porukassa. Naurua, tyttöenergiaa, hyvää mieltä ja tietynlaista rentoutumista ennen seuraavia koitoksia oli ilmassa ja se oli itseasiassa vain hyvä, vaikka takaraivossa hakkasivatkin jo ensiviikon fysiikan ja botaniikan eksamit sekä biometrian kokeen käytännön osa. Illalla sitten kävellessämme kotiin alkoi vihdoinkin sataa lunta ja luonnollisesti joukko suomalaisia tyttöjä villiintyi tästä niin, että suorastaan kiljuimme Tarton myöhäisillassa astellessamme pitkin katuja. Vielä kun laitoin koiraa ulkoiluttaessani soimaan Nightwishin uusimmalta avausraita Taikatalven, tunnelma oli suorastaan maaginen.

Nyt, kun tenttien sumasta on tullut todellisuutta, olen vasta tajunnutkin, kuinka paljon apua Jyväskylän yliopistossa opiskelluista kemian perusopinnoista sekä hajanaisista solu- ja molekyylibiologian kursseista on oikeasti. Olen nimittäin paitsi saanut mainitsemani hyväksiluettua ja näin ollen vapautuksen niistä täällä, myös osannut opettaa muita. Viimeviikon perjantaina olin apuopettajana kokonaisen illan useammalle luokkakaverilleni kemian parissa, seuraavan viikon keskiviikkona sama jatkui uudelleen. Jotenkin se, että en ole aivan kaikkea kemiasta oppimaani kerennyt unohtamaan tuntuu ihan hyvältä, tulipahan niitä tahkottuakin aikanaan pääsykokeita varten. Näyttää se vähän niin olevan, että myös niillä asioilla, joille en vuosi sitten nähnyt mitään tarkoitusta, ovat saaneet merkityksen Tarton opiskelujen myötä.

Torstaina juhlittiin SUOLETin pikkujouluja ja me ykköset olimme järjestämisvastuussa. Minä olin kämppiksen ja toisen kaverin kanssa lupautunut koristeluvastaavaksi, joten kävimme vapaapäivän kunniaksi ostamassa koristeet ja hieman ruokaa kaupasta. Sitten nopea laittautuminen, hieman askartelua ja koristelemaan. Pikkujoulut onnistuivat lopulta oikein kivasti, porukkaa kävi ja sain "joulupukiltamme" lahjaksi päänhieromavispilän. Myös omat neulomani lapaset menivät hyvään käyttöön summassa jaettujen lahjojen myötä. Ennen jatkoja oli vielä aika mennä hetkeksi keskikaupungille ja kuvata raekojaplatsin kertakaikkiaan häikäisevän kauniit jouluvalot, joista en ole aiemmin mitään sanonutkaan. Tässä muutama esimerkki:

Juhlat juhlien perään jatkuivat seuraana päivänä, kun Fennica juhli hieman myöhässä Suomen itsenäistymistä. Vaikka itse juhlat olivat vasta illalla, valmistautuminen aloitettiin jo päivällä. Itselläni oli tarkoituksena pistää vanhojentanssiaismekkoni, jonka toin viimeiseltä Suomen vierailultani mukanani. Alkupäivästä luin kokeisiin, mutta huomion varasti varsin pian prinsessailu ja siihen valmistautuminen. Pitää kyllä sanoa, että pidän kyseisestä mekosta edelleen ja siksi onkin aina yhtä mukavaa saada tilaisuus käyttää sitä. Kun sitten suihkussa oli käyty, hiukset laitettu, meikattu ja mekot laitettu päälle vilkaisin ulos vain nähdäkseni, että siellä tuuli ja satoi tuiskuamalla märkää lunta. Muuten hyvä, mutta juhlamekon kanssa tuollainen on hieman huono yhdistelmä, itsetehdyn juhlakampauksen kanssa tappava. Niinpä luovutin bussissa lässähtäneen nutturan kanssa taistelun ja heitin hiukset hieman enemmän auki. Lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä ja viihdyin illan ajan mekossani ennen kuin palasin kotiin myöhemmin. Juhlat olivat oikein kivat ja viihdyin kovasti.

Lauantai meni sitten melko napakasti lukemisen parissa, tai ainakin yritin kovasti. Botaniikan eksami tulisi olemaan maanantaina, joten tarkoitus oli hieman opiskella sitä varten. Turnausväsymys alkoi kuitenkin jo näkyä, sillä lukemisen kiinnostus tuntuu eksponentiaalisesti vähenevän jokaisella tentillä. Yritys kuitenkin oli kova. Tulisihan minulle varmasti vielä vastaavia tenttiputkia tulevaisuudessa.

Sunnuntaina oli aika hieman tuulettaa lukupäätä, sillä lähdimme parin koulukaverin kanssa Tallinnaan katsomaan joulutoreja. Tarton omat joulutorit olivat tänä vuonna peruttu vähäisen osallistujamäärän takia, joten pakko sitä joulufiilistä oli siis lähteä hakemaan muualta. Aamu kuitenkin alkoi kaikkea muuta kuin hienosti, sillä nukuin pommiin ja lähdimme möhläykseni takia tunnin myöhässä. Onneksi kaverini eivät asiasta pahastuneet, itseä kyllä hävetti! Matkustus sujui kuitenkin onneksi lopulta ongelmitta ja Tallinnassa perillä käytimme kalliin taksin ja pitkän kävelymatkan sijasta ratikkaa, jolloin pääsimme ihan vanhan kaupungin keskustaan. Löysimme muutaman kauppamutkan kautta itse torialueen ja kiertelimme aikamme. Kävimme vielä syömässä intialaisessa ravintolassa ja kun olin löytänyt muutaman joululahjakin, reissu oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut. Tallinnan joulukuusi ei tosin ollut puoliksikaan niin hieno kuin Tarton vastaava, eivätkä jouluvalot vetäneet vertoja myöskään, mutta joulutunnelma onnistui kuitenkin hetkeksi tavoittamaan meidät opintojen keskeltä.

Palautus arkeen tapahtui seuraavana päivänä botaniikan eksamin myötä. Eksami oli suullinen, eli opettajalle pitäisi itse esittää suullisesti lapulle kirjoittamansa muistiinpanot tietystä aiheesta. Vaikka vanhemmat opiskelijat olivatkin sanoneet eksamia suht helpoksi läpäistä, hermolin ennen omaa vuoroani ja koetin lueskella, vaikkei päähän oikein tuntunut uppoavan mitään. Lopulta minulla oli varsin rajallinen tietämys, mutta tietyt asiat osasin paremmin. Niinpä en ollut uskoa hyvää tuuriani saadessani käteeni kysymykset juuri niistä aiheista, jotka osasin hieman paremmin. Menin paikalleni, kirjoitin hirveässä kiireessä omat ajatukseni paperille ja sitten menin esittämään vastaukset opettajalle. Koko keskustelutilanne ei kestänyt kuin ehkä vartin, jonka jälkeen opettaja sitten ilmoitti, että saan A:n, parhaan mahdollisen arvosanan asteikolla F:stä A:han. Olo oli aivan huima! En ollut uskoa todeksi, että hermoiluni oli taas osoittautunut täysin turhaksi. Voittajaolo jälleen, siihen tunteeseen voisi jo hiljalleen alkaa tottua, vaikka nuolaisemisesta ja tipahtamisesta kertova sanonta onkin vakaasti juurtunut takaraivoon.

Seuraavana päivänä oli jälleen koe, tällä kertaa biometrian kokeen praktillinen osa. Tähänkin kokeeseen olimme valmistautuneet porukalla aiemmin, tutkineet vielä viimeisiä juttuja ennen ja puhuneet mahdollisista erilaisista jutuista. Varsinaisesti meidän ei onneksi tarvinnut osata kokeessa mitään ulkoa, vaan materiaalit saivat olla mukana avittamassa ja praksojen ohjeista sai katsoa apua siihen, miten se t-testi nyt tehtiinkään ja missä tapauksessa piti käyttää regressioanalyysiä. Ainoastaan kaverin konsultointi oli kielletty. Niinpä koe tuntui loppupeleissä paljon helpommalta, vaikka siitäkin olin alkuun kuullut jos jonkinlaista pelottelua. Taas kerran todiste siitä, ettei vanhempien opiskelijoiden ihan kaikkia puheita kannata ottaa todesta. Perjantaina tuli sitten tieto, että olin saanut kyseisen kokeen läpi ja saanut jälleen A:n! Aivan uskomatonta, miten minä nyt näin hyvin olin pärjännyt! Mutta en valita, tavoitteena oli vain päästä kokeistä läpi ja hyvät arvosanat nyt ovat aina vain plussaa. Tuntui tosi hyvältä, kun vihdoin seitsemästä kokeesta oli enää yksi jäljellä, mutta samaan aikaan ajatus joululomasta oli jopa hämmentävän epätodellinen. Tunnetta vahvisti kämppiksen kotiinlähtö seuraavana päivänä minun jäädessäni vielä Tarttoon sunnuntaihin asti. Aikomukseni kun oli tehdä fysiikan eksami perjantaina. En edes kerinnyt tehdä joululahjaa, joten sekin piti laittaa perässä myöhemmin.

Perjantaiseen fysiikan eksamiin luku tuntui heti alusta asti olevan täysin tuhoon tuomittua. Kävin kyllä ahkerasti kertauskysymysten kimppuun, mutta kohtalotovereiden tsemppauksesta ja omasta ruoskimisesta huolimatta aihe alkoi varsin nopeasti maistua puulta. Koska kyseessä oli jälleen eksami, josta olin kuullut hyvin vaihtelevaa palautetta vaikeustasonsa suhteen, mietitytti tosissaan, kuinka selviäisin kahden vuoden Galenos-fysiikan pänttäämisestä huolimatta. Perjantaina sitten menin ja huomasin varsin nopeasti, että tentti olikin jälleen paljon vähemmän pelottava kuin alunperin olin ajatellut. Melko varma läpäisy tuli jo kolmen suht oikein tehdyn tehtävän perusteella. Tunnissa selvisin ulos ja tajusin, että nyt hemmetti vieköön alkoi todellakin loma. Tentin tulokset tulisivat maanantaina, mutta mitä väliä. Loma! Jotain uskomatonta. Illan kruunasi Fraternitas Fennican jouluolutpöytä, joka oli kokemuksena aivan mahtavan kiva, tosi hienoa että menin mukaan! Olen alkanut muutenkin kiinnostua osakuntatoiminnasta sen verran enemmän, että ehkä tässä joku kaunis päivä liityn itsekin värienkantajiin, jahka löytyy sellaiselle sopiva rako. Onhan minulla jo fennicusten keskuudessa ihan akateeminen äitikin.

Viimeinen lauantai ennen Suomen joululomaa meni kiireisesti joululahjaostoksilla. Kipitimme kaverin kanssa Lõunakeskusta ympäri ja iloiseksi yllätykseksi myös Tarton vanhaan keskustaan oli pystytetty kojujen ketju, samaisia käsityöläisiä kuin silloin joskus syksyn alussa. Kävin metsästämässä itselleni kyseisten kojujen kätköstä soljellisen hupulla varustetun villaviitan, jollaisesta olin haaveillut oikeastaan syksyn alusta asti. Lisäksi myös useampi viimehetken joululahjaidea löysi tiensä laukkuun. Illalla sitten saapuivat Suomesta isä, veli ja tämän tyttöystävä, jotka olivat tulleet noutamaan minut kotiin. Kävimme pikavisiitillä Lõunakeskuksessa uudelleen ennen painumista nukkumaan. Seuraavana aamuna sitten koko aamu meni valmisteluiden parissa, sillä minun piti vielä pakata loppuun, kastella kukat, kytkeä sähköt pois päältä ja imuroida. Lopulta kaikki kuitenkin tuli laitettua kuntoon ja suljin hyvillä mielin ovet lukkoon seuraavan noin kuukauden ajaksi. Näkisin seuraavan kerran rakkaan asuntoni ensi vuoden puolella, toivottavasti lomakausi menisi myös sille hyvin!

Matka takaisin Jyväskylään sujui varsin vaihtelevassa säässä, mutta turvallisesti. Ja vaikka se olikin pitkä kuin nälkävuosi jälleen kerran, kotiin oli aivan mahtavan ihanaa palata. Kun vielä seuraavana päivänä sain kuulla saaneeni fysiikan eksamista B:n, saatoin aloittaa lomailun oikein olan takaa. Muutama englannin pieni rästitehtävä tosin edelleen kummittelee takaraivossa, ne pitäisi vielä rutistaa mahdollisimman nopeasti. Mutta joululoma kuitenkin alkoi ostoksineen ja sukulaisten tapaamisineen ja tulee vielä ainakin toistaiseksi jatkumaan hyvinkin rauhallisissa merkeissä ilman stressiä tulevista kahdesta eksamista, jotka ovat tammikuussa. Minullahan ei yhtäkään ole uusittavana ajalta ennen joulua, sillä sain kaikki läpi! Hyvä minä! Mahtava suoritus ja hämmentävän putkeen mennyt tenttikausi, ei voi muuta sanoa.

Otsikkoni ja siitä jatkuva lainaus tiivistävät parhaiten viimeistä neljää viikkoa ja oikeastaan koko tätä syksyä kuvavaavat tuntemukset. Olen muuttunut paljon tämän syksyn aikana ja saanut enemmän kuin voisin kuvitellakaan. Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, miten hyvin minulla ovat asiat tälläkin hetkellä. Minä olen kokenut tänä syksynä elämäni huimimman seikkailun, tai oikeastaan vasta alun siitä. Vuosi tai kaksi taaksepäin en todellakaan olisi missään nimessä ollut valmis muuttamaan ulkomaille haluamani ammatin perässä. Ja nyt yhdessä syksyssä olen saanut melkein enemmän kuin osaisin ikinä haaveilla. Minulla on ihania ihmisiä ympärilläni koulu täynnä, kotona odottavat ymmärtäväiset tukijoukot ja vaikka tähän syksyyn on mahtunhut myös muutama isompi tunnemyrsky, niin olo on näin vuoden loppuessa seesteisen tyyni. Nyt alkaa tuntua siltä, että minä kyllä selviän myös keväästä, vaikka sitten se tuottaisikin enemmän töitä kuin syksy. Olen mennyt täysin tuntemattomaan maahan, oppinut uuden kielen ja opiskellut sillä, asunut ensimmäistä kertaa yksin ja kämppiksen kanssa ja ottanut ensiaskeleeni tiellä kohti parempaa koiranhallitsijaa. Veetin kanssa on alamäistä huolimatta tapahtunut koirakouluttajan oppien kanssa selkeää edistymistä ja jaksan olla toiveikas, että jatkossa löydämme yhteisen sävelen entistä useammin. Opiskelut ovat menneet tänä syksynä enemmän kuin putkeen, minua odottaa tammikuussa pitkä Suomi-loma ennen kahta eksamiani. Tietyt vuoden aikana tapahtuneet isommat myrskyt tunne-elämän puolella ovat vihdoinkin ainakin osittain laantuneet, samoin omat päänsisäiset tuulenpuuskani. Kaiken kaikkiaan näin vuoden lopussa voin sanoa, että elämä hymyilee. Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta hymyilee kuitenkin. Ja minä vastaan niin ikään hymyllä takaisin.

Blogini jää tämän megapostauksen myötä joulutauolle ja palaa aikaisintaan eksamikauden alussa tammikuun loppupuolella. Siihen asti toivotan tämän kuvan ja yhden lempijoululauluni sanojen myötä kaikille ihmisille rauhallista, ihanaa joulua ja onnea ja menestystä tulevalle vuodelle 2012!

Niityllä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan
Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton
Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on

Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu sai muuttaa historian.

Joulu on taas...

Ikuisen joulun, jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.
Et löydä kultaa, et juhlapöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman.

Joulu on taas...