Niinpä niin sitten. Ensimmäinen vuosi oli, meni ja yhtäkkiä viimeinenkin tentti on tehty ja kahden päivän päästä on aika kolmen kuukauden Suomi-loman. En voi sanoa olevani erityisen ylpeä siitä, miten tämä blogi on omalta osaltani hiljentynyt kesää kohti mentäessä, edellisestä merkinnästä on melkein kolme kuukautta! Nojaa toisaalta, aina ei voi voittaa. Voisin toki aina syyttää jokaisen kirjoittajan ikivihollista writer's blockia, mutta en taida. On tässä ollut ihan laiskuuttakin ilmassa, mitä päivittämiseen tulee. Ehkä tämä kuitenkin nyt tästä, kesää kohti mentäessä kun vapaa-aikaakin tuntuu vihdoinkin löytyvän enemmän.

Viimeksi jäin muistaakseni kertomuksessani SUOLETin vuosijuhliin. Kyseiset pippalot olivat ja menivät hienona tilaisuutena, joka erinomaisesti juhlisti ainejärjestömme kymmenvuotista taivalta täällä. Kuunnellessani vuosia sitten valmistuneiden juttuja heidän alkutaipaleestaan oli pakko ajatella, että itseasiassa mehän pääsemme melkoisen helpolla näiden virallisten asioiden hoitamisen kanssa. Kymmenisen vuotta sitten suomalaiset olivat tuntuvasti pienempi vähemmistö kuin nykyään, opintojen hoitaminen monin verroin hankalampaa ja Viro maana paljon takapajuisempi kuin nykyään. Tässä maassa on tapahtunut melkoisia harppauksia kaikilla saroilla vain noin kahdessakymmenessä vuodessa. Hattua on siis nostettava virolaisille kyllä siinä suhteessa. Juhlien ruoka oli hyvää ja puitteet hienot. Pääsin itsekin esiintymään viulun kanssa, kun tarkoitus oli soittaa Gaudeamus Igituria, mutta se esitys ei kyllä mennyt kovin kehuttavasti. Ei sillä, etteikö illan valmisteluissa olisi muutakin mennyt omalta osalta pieleen, mutta kun vielä vedin yleisön edessä yhden pitkään aikaan huonoimmista esityksistäni, se monen muun stressitekijän kanssa tuntui latistavan alkuun juhlafiilistä ihan kiitettävästi. Onneksi illan myötä mieliala alkoi taas nousta.

Kuvat (c) 2012, [email protected]. All rights reserved.

Seuraavana aamuna oli myös asianmukaisesti silliaamianen, eli sillis, jonne juhlijat saattoivat tulla virkistäytymään rankan illan ja yön jälkeen. Tarjolla oli pitsaa, kananmunia, paahtoleipää, kaikkea oikeastaan mitä vain tuollaiselle seisovan pöydän aamiaiselle saattoi kuvitella. Olin itse luokkakaverini kanssa järjestämässä kyseistä tapahtumaa ja täytyi kyllä nostaa hattua sille, miten paljon ruokaa oli ja kuinka suuri menestys aamiainen tuntui olevan. Heti yhdestätoista alkaen paikassa kävi kunnon vilske ja vilinä. Lisäksi oli erittäin mukavaa jutella eläinlääkäriliiton ja kunnaneläinlääkäriliiton edustajien kanssa, he kun tuntuivat kovin innoissaan olevan meidän tulevasta valmistumisestamme. Näin se suhteiden luominen ja verkostoituminen onnistuu!

Ja siis mikä fiksu ilme... jälleen kuva (c) [email protected]. All rights reserved.

Juhlahumusta palattiin pikkuhiljaa takaisin arkeen ja koulun paahtaminen jatkui. Mielenkiintoista oli huomata, kuinka kesää kohti mentäessä tahti tuntui toisaalta kiristyvän ja toisaalta taas oppiaineita alkoi tipahdella pois. Välillä pää meinasi kyllä rehellisesti sanottuna naksahtaa, kun kokeita oli parhaimmillaan se kolme tai neljä viikkoon. Ei sillä, että kyseessä mitään julmetun isoja tenttejä olisi ollut, mutta minulle ne olivat aivan tarpeeksi isoja. Onneksi ykkösprioriteetti anatomia meni suhteellisen nätisti ja kivuttomasti. Myös muut aineet loppuivat hiljalleen. Yhteensä tänä keväänä olen tehnyt hyväksytysti genetiikan ja jalostuksen, histologian, eriloomakasvatuksen, loomabiologian ja Englannin. Anatomian tuloksia odotan vielä maanantain lopputentistä, mutta toivottavasti sekin olisi mennyt läpi. Ainakin valmistautuminen tuntu olevan huomattavasti parempi kuin ensimmäisenssä tentissä tammikuussa ja luin omasta mielestäni todella paljon. Käsittelimme lihasten jälkeen vielä kehon osat ja alueet, synoviaalista muodostuneet tukirakenteet, kaviot, sorkat ja sarvet sekä muut kehoa kattavat asiat (kuten iho) ja viimeisimpänä vain paria viikkoa ennen eksamia ruoansulatuselimistön ja hengityselimistön, joten asiaakin oli melkoisesti. Osittain valmistautumisessa on kiittäminen sitä, että jouduin ruoansulatuselimistön koetta kolmesti kirjallisena tekemään ennen läpipääsyä. Sen kanssa meinasikin iskeä melkoinen stressi, kun vielä viikkoa ennen eksamia jouduin tekemään viimeistä uusintaa ja odottamaan opettajalta sähköpostia, jossa lukisi, saanko ylipäänsä mennä tekemään eksamia. Meillä kun kaikki välitentit pitää olla tehtynä, että eksamille pääsy on edes mahdollista.

Kaikenkaikkiaan olen ollut varsin tyytyväinen koulumenestykseeni kevätpuolella. Mitään ei ole rästissä, eikä anatomian välikokeita lukuunottamatta ole tarvinnut uusinnoissakaan käydä. Anatomian tentinkin saa mahdollisesti uusia syksyllä heti koulun alussa, jos se nyt ei mene. Vaikka täällä numeroita enemmän painaa se, että tentit ylipäänsä saa läpi, niin onhan se aina kivempi katsella A:ta, B:tä ja C:tä kuin vaikkapa pelkkää E:n rivistöä, joten siinäkin mielessä kevät on mennyt hyvin. Näistä ei voi siis kuin vain jatkaa hyvällä mielellä ensi syksyyn!

Vanhempani kävivät pääsiäislomalla luonani toisen kerran. Tälläkin kertaa muutaman päivän vierailu piti sisällään kaikenlaista toimintaa ja vein heidät mm. käymään Tarton yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, missä olin itse käynyt syksyllä. Lisäksi kävimme myös syömässä Ruutikellarilla. Tutustuin myös isäni kanssa paikalliseen uimahalliin, jota voin itseasiassa suositella erittäin lämpimästi. Hyvät ja siistit tilat, harrastusmahdollisuudet ja vaikka mitä. Ainoana miinuspuolena on, että täkäläiseen mittapuuhun paikka oli aavistuksen kallis. Noh, ei se mitään, kai sitä silti voisi harkita muutaman kerran käyvänsä uimassa jatkossakin.

Minä ja isä kasvitieteellisessä puutarhassa

Yksi kevään ehdottomista kohokohdista tänä vuonna oli vappu, joka oli monessa mielessä omalla kohdallani täysin erilainen kuin aiemmin. Olin päättänyt, etten lähtisi Suomeen. Jyväskylässä asuneena ja eläneena olen nähnyt täkäläisen vapun vaikka kuinka monta kertaa. Lisäksi tuli myös "pakollisia" syitä jäädä Tarttoon, kun minut omaski yllätyksekseni kutsuttiin Fraternitas Fennican fuksikokeeseen, jonka läpäistyäni sain vappuna värit. Melkoinen yllätys oli kyllä, olin olettanut kutsua vasta, kun olisin ollut aktiivisemmin osakuntatoiminnassa mukana. Ilmeisesti aktiivisuuteni oli kuitenkin ollut tarpeeksi. Ennen vappua ollut pre-olutpöytä olikin sitä myötä viimeinen tilaisuuteni fuksina ja vappu alkoi juhlallisella seremonialla niin kauniissa kevätsäässä, ettei ollut tottakaan. Monta vappua varsin kurjassa säässä viettäneelle Tarton vappu tuntui täydelliseltä ihmeeltä.

Uudet värienkantajat lakit ja nauhat päällä, vieressä osakunnan lippu.

Värien annon jälkeen oli aika perinteisen vappukulkueen, johon lähdimme kaikki yhdessä. Kulkueen idea oli sama, mikä joulukuussakin: lauletaan lauluja, liput liehuvat ja kansa katsoo, kuinka ylioppilaat marssivat ensin Raekojaplatsille toivottamaan hyvää vappua kaupunginjohtajalle ja sen jälkeen yliopiston päärakennuksen eteen toivottamaan samat toivotukset myös yliopiston rehtorille. Tilaisuus oli mielestäni ihan mahtava, kaikkialla kevättunnelma oli huipussaan ja kun vielä alkuillan auringonpaisteessa suuntasimme katsomaan kuinka yksi osakunnista pesi shampanjalla Toomemäellä sijaitsevan suurmiehen patsaan (ilmeisesti täkäläinen versio erilaisille patsaide lakituksille ympäri Suomen), en voinut kuin olla äärimmäisen iloinen, että päätin nimenomaan jäädä Tarttoon vapuksi.

Virallisten juhlallisuuksien jälkeen oli vuorossa yhteisruokailu, josta suuntasimme juhlapaikalle järjestämään vappubileet kuntoon. Tartossa on tapana, että jokainen osakunta järjestää omat vappujuhlansa ja puolen yön aikaan saa lähteä kiertämään toisissa osakunnissa. Fennican juhlissa oli illan aikana livemusiikkia ja baari, sekä meidän juuri värit saaneiden ja vielä fukseina olevien järjestämä fuksiteatteri, joka keräsi omalta osaltaan myös paljon kiitosta ihmisiltä. Kun kello sitten ylitti puolen yön, kävin nopeasti kotona ulkoiluttamassa koiraa ja palasin takaisin juhliin. Lähdimme porukassa käymään toisessa osakunnassa hetkeksi ja tulimme sitten takaisin. Kerkesinpä vielä yhden baarivuoronkin aamuyöstä tehdä ja kun lopulta lähdin kotiin nukkumaan, kello oli puoli kuusi aamulla. Tuli siis hienosti valvottua melkein 24 tuntia putkeen eikä itseasiassa edes tuntunut missään! Unen saaminen oli jopa vaikeaa, kun alkoi jo olla kirkasta ja linnut lauloivat niin kovaa, että se kuului seinien läpi kämppään sisään. Mutta täytyy sanoa, että Tarton vappu on ehdottomasti kokemisen arvoinen! Ensi vuonna siis uudestaan!

Aamulla puoli kuuden aikaan maisema näytti tältä

Vapusta toipumiseen meni vielä pari seuraavaakin päivää, sillä luonnollisesti huonosti nukkuminen ja vuorokausirytmin totaalinen kääntyminen haittasivat hieman elämää. Onneksi vappupäivän piknik ja samalla viikolla seurannut saunailta lievensivät väsymystä hiljalleen ja koulunkin pariin oli taas suhteellisen helppo palata rutistamaan viimeiset tentit.

Veeti on omalta puoleltaan pitänyt minut kiireisenä myös kevään mittaan. Enkä nyt puhu pelkästään koulutuksista, vaan siitä sanonnasta, jonka mukaan suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Tosin tässä tapauksessa suutari korvataan eläinlääkäriopiskelijalla ja lapsi koiralla, sekä kengät sairastelulla. Koiralle nimittäin iski korvan alle ihoon melko äkäinen hiivatulehdus, jonka seurauksena se onnistui saamaan oikeaan korvaansa kovan raapimisen tuloksena nk. verikorvan. Korvan sisään kertyi siis nestettä ja se turposi. Kävin eläinlääkärillä tyhjentämässä kyseisen nesteen pois kertaalleen, toisella kerralla jo eläinlääkärioikeudet omaava kaverini kävi tekemässä saman operaation. Valitettavasti toisen kerran jälkeen koko korva tulehtui ja turposi jäätävän kokoiseksi. Noh, eikun antibiootti-kuuri, kipulääkkeet ja tarkkailu. Sinänsä lähes surkuhupaisaa, kuinka paljon Veetillä ottavat nuo erilaiset haaverit aina sen vaikeimman kautta. Nyt korva on vihdoinkin alkanut parantua, vaikka muutaman kerran sieltä tuli sisältä vaikka minkälaista mönjää ja karvatkin lähtivät rupien mukana. Että melkoisen pitkän kaavan kautta näitä saa kyllä tehdä! Onneksi koulutuskentillä sentään on mennyt paremmin. Agility loppui tältä keväältä ihan hyviin tunnelmiin ja ajattelin kokeilla, josko ehtisin kesällä myös hieman treenaamaan Jyväskylässä. Nyt on vihdoinkin tullut sellainen fiilis, että ehkä me tästä vielä joskus jotain saadaan aikaan. Lisäksi meillä alkoi muutama viikko sitten myös arkitokokurssi, missä opettelemme ihan sellaista jokapäiväistä hallintaa tilanteissa, joissa on myös muita koiria läsnä. Sielläkin menee kerta kerralta paremmin, joten toiveet Veetin saamisesta kunnon koirakansalaiseksi ovat kesäksi korkeat!

Pari kevätkuvaa

Herra korvapotilas

Ja loppuun vielä pari treenikuvaa. Näistä iso kiitos Ammille!

Tuntuu ihan hullulta ajatella, että parin päivän päästä lähden kolmen kuukauden kesälomalle Suomeen. Tartosta on lukuvuodessa tullut toinen koti ja kun nämä pari viimeistä viikkoa ovat näyttäneet tämän koko kaupungin alkukesän täydessä kukassa, tuntuu täältä lähteminen epätodelliselta ja haikealta. Oikeastaan en edes tiedä, haluaisinko lähteä täältä, vai jäädä vielä pariksi viikoksi, vaikka kaupunki hiljeneekin opiskelijoiden lähdettyä kesäloman viettoon. Vanhempani tulevat tänne tänään ja sunnuntaina lähdemme porukassa kotiin päin. Ihan hullua! Toisaalta maanantaina alkavat jo täysin uudet kujeet. Sain nimittäin kesäharjoittelupaikan Joutsasta lammastilalta! Meidän koulumme opintosuunnitelmaan kuuluva navettaharjoittelu pitäisi oikeastaan tehdä vasta toisen vuoden jälkeen, mutta monet ovat tehneet sitä jo ensimmäisenä kesänä ja niinpä minäkin vähän puolivahingossa sain paikan laitettuani sähköpostikyselyä matkaan. Aivan mahtavaa päästä tekemään jotain sellaista, joka oikeasti, konkreettisesti liittyy omaan alaan! Lisäksi perhe vaikutti todella mukavalta ja koska harjoitteluun kuuluu päiväkirjan pito, tulen varmaan myös niistä kokemuksista kirjoittelemaan tänne pitkin harjoittelun etenemistä. Kuukauden päivät pitäisi siellä tehdä töitä, innolla odotan millaista tulee! Heti maanantaina pääsen kuulema tekemään jotain tärkeää, koska pitäisi pitää ripuloivista karitsoista huolta. Saas nähdä, mitä tulee siitä...

Nyt on kuitenkin aika jälleen hiljentyä kirjoittelun puolelta. Tällä kertaa lupaan ja vannon, ettei bloggaamistaukoni kestä kolmea kuukautta, vaan ehkäpä jo viikon päästä kuulette ensimmäiset lammastilan kuulumiset. Huomenna on vielä viimeiset nauttimiset Tartosta, hyvää ruokaa sushibaarissa, hierojalla käynti, koiratreenit ja eläinlääkäri ekinokokkooseja varten. Tänään kävimme kämppiksen  kanssa hakemassa vakuutukset asunnon irtaimistolle, jotta voimme huoletta lähteä Suomeen. Kaikki, mitä tällä kauniila kaupungilla on annettavana, pitää ottaa irti nyt, kun seuraavasta vierailukerrasta ei tietoa ole. Niinpä minä aion tänään nauttia elämästäni ja katsoa Euroviisujen esikarsintaa. Katsokaa tekin, Viron biisi on tänä vuonna hyvä!