Vihdoinkin tässä huoneessa alkaa näyttää siltä, että täällä oikeasti asuu ihminen eikä vain joukko sotkevia olentoja! Olen saanut viimeiset tavarat tänään edes suurin piirtein järjestykseen ja on ihana huomata, kuinka kaikki alkaa asettua uomiinsa alkushokin jälkeen. Lattiatilaa onkin yllättävän paljon! Ja kuvia huoneestakin varmasti tulee tänne jossain välissä, jahka myös kirjoituspöytä on tyhjä ja viimeiset taulut paikoillaan.

Olen nyt asunut täällä Tartossa kohta viikon ja yritän kovaa vauhtia sopeutua täkäläiseen elämänmenoon. Kielikurssi onneksi auttaa ainakin kielen opiskelun kannalta, vaikka tahti onkin lähes päätähuimaavan kova. Nyt vasta alan tajuta, miten hulluja ihmisten täytyy olla opiskellessaan suomea! Koska virossa on sama määrä sijamuotoja, suunnilleen sama sanajärjestys ja useimmat päätteet ja ääntäminen ovat jotain sukua toisilleen, meidän on vielä (ainakin opettajan mukaan) helppo oppia viroa. Ulkomaalaisille se on kuulema paljon vaikeampaa. Ja siitä huolimatta tuntuu, että komitatiivit ja terminatiivit ovat täyttä hepreaa ja õ:n ääntäminen mahdotonta. Noh, ehkä se tästä. Pientä kehitystä on jo havaittavissa, sillä osaan esimerkiksi ravintolassa vastailla yksinkertaisilla pienillä sanoilla tarjoilijalle, samoin kaupassa. Tosin harmillista on, että jos tarjoilija huomaa, ettemme osaa kovin hyvää viroa, hän vaihtaa automaattisesti englantiin puheissaan. Harmillista, mutta ehkä se siitä. Jossain vaiheessa puhumme sitten vielä niin hyvää viroa, että pystymme saamaan myös takaisin virolaista puhetta!

Muutamassa päivässä olen jo tullut huomanneeksi, että pyörä on täällä varsin korvaamaton apuväline. Vaikka keskustassa kaikki onkin lähekkäin, on jalan liikkuminen hidasta ja jos vähänkin kauempana haluaa lähteä käymään esimerkiksi kaupassa, ei välttämättä pääse. Pyörällä sen sijaan liikkuminen on älyttömän kätevää ja ainakaan itse en tulisi toimeen ilman. Tosin pyöräteiden kunto vaihtelee melkoisesti. Esimerkiksi koulumatkan varrella on jos jonkinlaista pyörätietä jos jonkinlaisessa kunnossa. Ja lisäksi tuntuu, että ihmiset eivät oikein osaa suhtautua pyöräilijöihin. Pari kertaa on käynyt niin, ettei kellon soittamisesta huolimatta saa olla varomassa, ettei aja edessä aivan pokkana kävelevän ihmisen päälle. Lisäksi autoilijat eivät osaa suhtautua pyöräilijöihin oikein, joten pitää kuulema olla tarkkana. Sain pari päivää sitten kyseisestä asiasta oikein käytännön kokemuksen, kun olimme matkalla kouluun. Vasemmalla puolellani oli mummo ja ajattelin ohittaa tämän oikealta. Sitten juuri, kun olen ohittamassa, mummo koukkaakin oikealle ja suoraan eteen. En ehtinyt jarruttaa, joten kaarsin vaiston varassa enemmän oikealle ja olin saman tien autotiellä. Oli melkoinen onni, ettei ketään tullut autolla juuri sillä hetkellä kohdalle, muuten olisi voinut sattua pahasti. Kaiken huippu kuitenkin oli, ettei mummo edes huomannut minua ja mahdollista vaaratilannetta, tai kääntynyt katsomaan perääni, kun jatkoimme sitten kämppiksen kanssa matkaa. Suomalainen olisi varmaan vähintään puinut nyrkkiä ja huutanut kirosanoja perään. Että kyllä, asioihin suhtaudutaan täällä eri tavalla. Siihen pitää ilmeisesti totutella.

Maanantaina kävimme kaverin kanssa hieman hoitamassa erilaisia asioita. Ostoslistassa oli monen montaa erilaista käyttötavaraa ja tarkoitus oli, että yrittäisimme saada kaiken keskustassa sijaitsevasta Kaubamaja-ostoskeskuksesta. Koulun jälkeen suunta oli siis keskustan läpi kyseiseen paikkaan. Ajoituksemme oli melkoisen täydellinen, sillä päästyämme sisään Kaubamajaan taivaalta alkoi ryöpytä vettä kuin saavista kaatamalla. Kadut lainehtivat ja autotiellä oli melkein 20 senttiä vettä. Onneksi emme olleet silloin ulkona! Varsin pian kävi kuitenkin ilmi, että suurin osa Kaubamajan ja viereisen Taskun kauppakeskuksen valikoimasta oli vaatteita ja erilaisia pieniä design-putiikkeja. Kirjakauppa tosin löytyi, mutta siitä huolimatta emme löytäneet mitään sekatavarakauppaa, josta olisi saanut mm. henkareita ja keittiöjakkaran. Tuli hieman ikävä Suomen Anttiloita, Biltemaa ja muita vastaavia. Lopulta sitten päädyimme muutaman mutkan kautta ajamaan Lõunakeskukseen, joka on paikallinen superkauppakeskus hieman kaupungin ulkopuolella. Pyörämatka oli useamman kilometrin, joten pariin otteeseen meinasi iskeä väsymys. Lopulta kuitenkin löysimme oikeaan paikkaan.

Lõunakeskus oli nähtävyys jo itsessään. Ensinnäkin löysimme sieltä Sotkan ja Askon, joista kävimme katsomassa minulle kirjoituspöytää ja keittiötikkaita sekä seinäkelloa. Itse keskuksen sisällä oli luistinrata (ei, en huijaa!) ja niin hirveä määrä kauppoja, että melkein pyörrytti. Jos ei sieltä jotain löydä, niin ei sitten kyllä mistään! Löysin yhdestä paikallisesta marketista kumisaappaat ja toisesta metsästetyt hengarit ja seinäkellon. Lisäksi löysimme myös paikallisen eläinkaupan ja se se vasta olikin uskomaton nähtävyys. Ensinnäkin ruokien valikoimaa oli todella paljon. Sain tilattua Veetille 15 kg:n säkin aivan oikeaa ruokaa sinne ja olin enenmmän kuin iloinen, ettei tarvitse huolehtia, pitääkö tilata ruoat Suomesta, tai mennä Tallinnasta noutamaan. Nyt vain odotan jonkun aikaa puhelinsoittoa ruoan suhteen... Uskomattomin osa koko kaupassa oli kuitenkin eläinten myynti: Kaupassa oli myynnissä pöllöjä, haukkoja, pesukarhuja, siiseleitä, haisunäätiä ja vaikka mitä eksoottisempia eläimiä lemmikeiksi. Kyllä siinä pikkuisen kävi mielessä, onko tuollainen minkään EU-direktiivin mukaista. Elukoiden hinnatkin olivat kyllä harvinaisuuden mukaisia, mutta silti en voinut olla miettimättä, miten ihmeessä esimerkiksi pieni haukka toimisi lemmikkinä. Ja kävihän niitä häkkejään ympäri kiertäviä pesukarhuja myös hieman sääliksi, stressaantuneet eläinparat.

Kauan kaipaamani kirjoituspöytä antoi odottaa itseään tiistaihin asti, joilloin päätin lähteä koulun jälkeen ihan katsomaan kirpputoreja ja marketteja, josko löytäisin etsimäni. Samana päivänä olin juuri aiemmin melkein kolaroinut mummon kanssa ja nilkkani oli ottanut hieman osumaa, joten vastoinkäymisiä olikin jo päivälle aivan tarpeeksi. Ajoin silti ensin lähiruokamarkettimme lähellä sijaitsevalle huonekalukirpputorille, sen jälkeen lähimarketin sisällä sijaitsevalle kirpputorille ja päätin vielä samaan syssyyn käydä katsastamassa yhden huonekaluliikkeen, jonka ohi olimme aiemmin Lõunakeskuksen reissulle ajaneet. Kaupasta löytyikin varsin varteenotettava kirjoituspöytäehdokas, mutta valitettavasti toimituksen sanottiin kestävän neljästä kuuteen viikkoa. Lähdin ajelemaan takaisin kotiin päin siis ilman minkäänlaista pöytää. Puolimatkassa havaitsin vielä, että pyöräni tarkan kumiköysi oli kiertynyt takarenkaani ympärille ja näin hidasti ajamista. Kyllä siinä meinasi muutama ärräpää päästä, kun yritin ronkkia kutsumatonta vierasta irti ketjuista siinä onnistumatta. Lopulta päädyin kuitenkin ajamaan pyörää kotiin. Kun sitten oli vain pienen matkan päässä kämpältä, huomasin vielä yhden pienen kirpputorin, jonka kaikesta väsymyksestä ja ärtymyksestä huolimatta päätin käydä katsastamassa. Astelin sisään pieneen liikkeeseen ja pam! Siinä se oli, kirjoituspöytä 45 eurolla. Uskomatta silmiäni kysyin myyjältä, onko minun mahdollista saada pöytä kotiinkuljetuksella. Yhdessä hetkessä paikalle saapui mies, joka lastasi pöydän pakuun osissa ja lupasi viedä sen perille. Noh, eipä siinä sitten muuta kuin itsekin pyöräily kotiin, missä päästin pöydän toimittajan rappuun ja ovesta sisään. Tämä kokosi pöydän huoneeseeni ennätysajassa, otti kympin tekopalkkaa ja lähti. Eli melkein uudenveroinen kirjutudlaud (kirjoituspöytä) 55 eurolla! :D Ei huonosti, vai kuinka?

Olemme nyt parina päivänä käyneet kavereiden kanssa porukalla lounaalla koulun jälkeen ulkona syömässä ja täytyy kyllä sanoa, että päivän tarjousruokien (päeva pakkumised) syöminen on kaikkea muuta kuin kallista! Kolmella eurolla saa annoksen ja jos siihen ottaa päälle vaikka jonkun hintavammankin juoman, saa silti alle vitoseen hyvän ruoan. Että ei kyllä paha :D Täkäläinen naposteluerikoisuus on niinsanottu mustaleipä (mustaleib), josta on tehty vähän kuin krutongin kaltaisia rapeita paloja uittamalla sitä öljyssä. Sitä kun dippaa valkosipulidippiin, niin jo on herkullista! Nyt kun vielä saisi tämän riivatun nuhan pois, pääsisi nauttimaan täkäläisistä makuelämyksistä oikein kunnolla! Äänen ei tosin kannata taivastella halpaa hintatasoa, viroksi kun halba meinaa huonoa.

Tänään kävimme porukalla virastossa hakemassa paperit Tartossa elämistä varten. Muutama kaavake pitää täyttää, jottä täällä saa elämisluvan, jonka kanssa sitten haetaan vielä erikseen Tarton ja Viron kansalaisuutta, tai näin ainakin olen ymmärtänyt. Vuokrasopimus ja passi tarvittiin elämisluvan hakemiseen. Saimme virastosta pari kaavaketta täytettäväksi, ne viemme varmaan takaisin huomenna. Onneksi tällä asialla ei vielä ihan hirveä kiire ole, mutta parempi ne on saada pois alta. Samoin huomenna olisi tarkoitus maksaa koulun aloitusmaksu, jonka jälkeen meidät rekisteröidään kouluun oppilaiksi. Tämä maksu siten vähennetään syksyn lukukausimaksusta. Haluamme kämppiksen kanssa olla varmoja, että maksu menee oikeaan paikkaan, joten viemme käteisemme suoraan pankkiin ja maksamme ne siellä oikealle tilille. Sen verran tärkeästä maksusta kyse.

On tosi jännää, että huomenna on jo perjantai! Viikko on vierähtänyt ennätysnopeaan ja ajankulua tai koti-ikävää ei vielä ole kertaakaan kerennyt ajatella. Jopa pelottaa hieman, miten kovana se sitten iskee, jos on iskeäkseen.... Mutta toisaalta, kyllä se siitä! Pahemmastakin ovat ihmiset selvinneet. Nyt menen vielä kirjoittamaan vironkielen aineen (aiheesta mitä teit viimekesänä) ja sitten nukkumaan (magama).

Head ööd!