Mitä tässä voi muuta sanoa. Hieman, hieman hävettää tulla kirjoittelemaan tänne näin pitkän tauon jälkeen. Olen pahoillani, rehellisesti, siitä miten tämä blogi on jäänyt toissijaiseksi. Tämän piti olla opiskelupäiväkirja, mutta kirjoittaminen maistuu edelleen puulta. Voisin vedota kouluun, stressiin, kaikkiin elämän muutoksiin, mutta taidan jättää selitykset sikseen ja keskittyä siihen, että saisin tämän taas toimimaan. Kuultuani parilta ihmiseltä henkilökohtaisesti, että he ihmettelevät kirjoittelun loppumista ja haluavat lukea jatkoa, päätin sitten viimein ottaa itseäni niskasta kiinni. Sainpa palautetta siitäkin, että opiskelun kuvaukseen kaipaisi enemmän yksityiskohtia.

Australian reissusta en valitettavasti aio tähän sen enempää kertoa. Vuoden jälkeen ei ole mitään järkeä kerrata tapahtumia, enkä taida halutakaan, sillä unohtaisin kuitenkin jotain supermahtavaa. Voin vain todeta, että reissu oli aivan huikea, ikimuistoinen ja kenguruiden maa jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ehkä minä joku päivä palaan sinne takaisin kenguru-tohtoriksi, kuten eräs sukulainen asian ilmaisi. Lyhyesti siis vain suuret kiitokset Aussi-suvulle hienosta elämyksestä ja toivottavasti tapaamme vielä.

Koulu pyörähti loman jälkeen jälleen käyntiin, ensin tammikuun tenttirupeamalla ja sittemmin tavallisilla kouluaineilla. Kaikki tentit eivät menneet suunnitellusti, mutta sellaistahan elämä on. Joskus tulee niitä reputuksiakin. Enpä tosin enenn ole mennytkään tekemään tenttiä suoraan seuraavana päivänä 28 tunnin matkustamisen jälkeen, tai ensimmäistä kertaa vasta uusinnassa. Kevään tunniplaanin eli lukujärjestyksen hämmentävyys sisältyi vapaapäiviin, meillä oli nimittäin ”perinteisen” perjantaivapaan sijaan maanantai tyhjää. Melkoinen hämmennys alkuun! Tosin varsin pian huomasi, että vapaapäivällä ei oikeastaan ollut viikossa väliä. Kun kevään puolivälissä vielä perjantaitkin vapautuivat, kouluviikko oli mukavan lyhyt. Töitä tosin riitti erilaisten aineiden lukemisessa, välikokeissa ja kotitehtävissä. Erityisen paljon tänä keväänä oli välieksameita, joiden avulla saattoi sitten korvata kokonaan toukokuisen loppueksamin. Esimerkiksi mikrobiologia koostui kolmesta osaeksamista, joiden keskiarvosta muodostui lopullinen arvosana ja immunologiassa, jossa niin ikään kolme välikoetta muodostivat lopullisen arvosana, jota sai halutessaan korottaa. Praksoista erityisesti söötminen eli ruokinta excell-taulukkoineen tuotti päänvaivaa.  Piirtämistaitojen virittely jatkui patologisen anatomian praksoissa, mikrobiologiassa opettelimme suorittamaan bakteerien viljelyitä oikein. Lisäksi kevääseen kuului immunologiaa, patologista fysiologiaa, tieteellisen tutkimuksen perusteita, fysiologiaa ja ympäristöterveydenhuoltoa.

Kevään suurin muutos tapahtui kuitenkin vain noin viikko Australiasta kotiutumisen jälkeen tammikuun 13. päivä, kun suuntasimme auton nokan kohti pohjoista. Paavolasta, pienestä kylästä läheltä Oulua muutti luokseni ruskea labradorinnoutajan narttupentu, joka sai nimekseen Ruusa. Jo Veetin ollessa elossa olin haaveillut mahdollisesta toisesta koirasta tulevaksi kesäksi. Kun asiat sitten menivät, kuten menivät, aloin jo Australiassa lomalla katsella Suomen Labradorinnoutajakerhon pentuvälitystä sillä silmällä, että minulle voisi tulla uusi nelijalkainen kaveri elämääni. Haaveeni ruskeasta narttupennusta oli elänyt jo pidempään ja alkoi vahvistua, kun löysin pari lupaavaa pentuetta. Lopulta päädyin sähköpostien perusteella valitsemaan paikan, josta pennun haluan. Toki minun alkuun oli pakko kysyä itseltäni, tuleeko pentu väärään saumaan, liian pian, meneekö Veetin ikävöinti vain pahemmaksi. Päätin kuitenkin, että se on joko nyt, tai vasta ensi kesänä ja siihen asti todennäköisesti en jaksaisi odottaa. Näin jälkikäteen ajatellen ja nyt myös kolmosvuoden syksyn käyneenä voin kuitenkin sanoa, että parempaan saumaan se ei olisi voinut osua. Jo parin viikon jälkeen kävi selväksi, että minä en vaan voi elää pitkiä aikoja ilman koiraa. Kun kämppäkaverini vielä muutti toiseen asuntoon tammikuun lopussa ja jätti minut asumaan kolmioon yksin, oli seura enemmän kuin tervetullut, vaikka sitten karvaisessa muodossa.

Keväällä elämä pyöri siis varsin tehokkaasti koiran ja koulun ympärillä. Ruusaa ei alussa voinut jättää yksin lainkaan pidemmäksi aikaa, mikä totta kai jonkun verran sitoi minun vapaa-aikaani, mutta huomasin selviytyväni yllättävän hyvin. Kerran ihan alussa taisin pyytää kaveria vahtimaan pentua muutamaksi tunniksi, kun olin tentissä. Pentu kasvoi vauhdilla, pulskistui, ja pian kävimme ottamassa jo ensimmäiset rokotuksetkin. Ruusaa ei ollut rokotettu ollenkaan ennen Viroon lähtöä, koska ainakin vuosi sitten alta 12 viikkoa vanhoja pentuja ei tarvinnut rokottaa Viroon vietäessä. Koiralla piti kuitenkin olla mikrosiru ja lemmikkipassi, sekä sen piti koko ajan olla omistajansa, tai siitä huolehtivan ihmisen kanssa.  Selvitin nämä vientimääräykset Viron põllumajandusministeeriumista, eli heidän maatalousministeriöstään ennen matkaa. Lisäksi kävimme Ruusan kanssa sekä pentujen leikkikoulussa opettelemassa agilityn ensimmäisiä askeleita, että tokoilemassa useamman kurssin verran. Myös Suolten järjestämässä match showssa kävimme osallistumassa. Varsin pian huomasin, että kyllä, oikea päätös oli tullut tehtyä koiran ottamisen myötä. Kun vielä monella kaverilla oli samaan aikaan koiranpentu Tartossa, meillä oli pystyssä kunnon penturalli.

Kevät meni huminalla ja ennen kuin tajusinkaan, viimeisetkin tentit oli puristmalla tehty ja laukut pakattu matkalle kohti Suomea ja kesälomaa. Hämmentävää kyllä, kaikki tentit myös menivät läpi, vaikka pelkäsin muuta ja varsinkin uudestaan tehty anatomian kolmas ja viimeinen lopputentti herätti melkeinpä kauhua. SItten yhtäkkiä eläinlääkiksen eka kolmannes olikin jo purkissa ja kesä näytti varsin tyhjältä. Kahden viikon pätkätyön jälkeen tuntui, että ansaitsemiset taisivat olla siinä. Niinpä otin yhteyttä jyväskyläläiseen eläinklinikkaan ja pääsin sinne aloittelemaan tavallisesti kolmosvuoden jälkeisenä kesänä tehtävää harjoittelua, jossa opiskelija toimii kuukauden ajan eläintenhoitajana. Kaksi viikkoa klinikkatyötä olivat pitkään aikaan opettavin kokemus tavallisesta pieneläinklinikan arjesta, työkaverit olivat tosi mukavia ja viihdyin omasta kokemattomuudestani huolimatta hyvin. Sainpa työnantajalta kiitosta työstäni vielä viimeisenä päivänä. Tämän viikon torstaina olen menossa jatkamaan vielä toisella kahdella viikolla ja hankkimaan korvaamatonta työkokemusta ajatellen ensi kesää, kun minulla olisi vihdoinkin realistiset mahdollisuudet saada oman alan palkallista työtä. Loppukesä piti sisällään muutaman pienen reissun, lähinnä festareiden perässä, sekä yhdet tuparit ja mökkeilyä. Lähdimme myös kertaalleen perhereissulle Viroon ja samalla tarkastamaan Tarton ja oman asunnon kesäkunnon.

Elokuussa synttäreiden myötä kesä päättyi ja oli aika suunnata nokka jälleen kohti etelää. Suureksi avuksi sain ensimmäistä kertaa käyttööni isäni farmariauton, jolla sitten ajelin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna takaisin Tarttoon koiran ja tavaroiden kanssa. Sää oli mahtavan kaunis ja aurinkoinen, radio soitti suomenkielisiä kappaleita ja huomasin jälleen herkisteleväni Haloo Helsingin Maailman toisella puolen-kappaleen tahdissa. Uusi koulusyksy, opintojen puoliväli oli edessä ja fiilis korkealla. Pelottava ajatus, että vuoden päästä pitäisi jo ensimmäistä kertaa tehdä mm. koulumme klinikalla yöpäivystyksiä.

Syksy toikin sitten mukanaan huomattavan kasan uusia, selkeästi enemmän alaan liittyviä aineita. Kahden ekan vuoden keskityttyä lähinnä perustietojen ja pohjan luomiseen, tuntui itse asiaan pääseminen hyvältä. Viikko oli täysi, päivät pitkiä ja perjantaisinkin koulua koko syksyn, mikä kieltämättä raivostutti. Lukujärjestys piti sisällään patologista fysiologiaa, eläinterveydenhuoltoa, pieneläinten kliinistä ruokintaa, virologiaa, patologista anatomiaa, siemennys- ja lisääntymisoppia, maatalousekonomiaa, endokrinologiaa, kliinis-laboratoorista diagnostiikkaa ja farmakologiaa. Pahoittelen nimien käännöksiä, en ole varma ovatko ne ihan suomea, mutta ainakin niistä saa ehkä jonkun kuvan siitä, mitä aine pitää sisällään. Ehdoton inhokkiaine tuntui olevan aika lailla meidän alaamme liittymätön maatalousekonomia (kavereiden kesken pöllö, vironkielisen nimen põllumajandusökonoomia mukaan), jonka kanssa hampaita tuli varmaan kiristeltyä eniten, vaikka aine itsessään ei vaikea ollutkaan. Käytäntöä pääsimme kokeilemaan eläinterveydenhuollossa ja diagnostiikassa, joissa teimme navettavierailuja (jee, haalarit käyttöön!). Keväällä alkavat myös siemennyksen käytännön praksat ja pääsemme navettaan tekemään vähintäänkin harjoitussiemmennyksiä lehmille. Mielenkiintoista!

Opinnot ovat muuttuneet jatkuvasti enemmän siihen suuntaan, että jokaisesta asiasta on useampia välikokeita, osaeksameita ja varsinaisia lopputenttejä ei saa tehdä ennen kuin joka ikinen välikoe on tehty. Näin on toki ollut aiemminkin, mutta nyt se tuntui oikein korostuvan. Esimerkiksi farmakologia piti sisällään sekä kuusi välikoetta, että loppueksamin ja endokrinologian sai halutessaan suorittaa kolmessa osaeksamissa yhden loppueksamin sijaan. Itse tykkään enemmän pienistä tenteistä kuin päntätä kerralla hirveän isoa aluetta, mutta loppusyksystä rupesi kyllä jo todella olemaan loman tarpeessa, kun jokaisella viikolla oli vähintään kaksi välikoetta eri aiheista ja kaikissa läpi pääsemisen pakko hengittämässä niskaan. Kuten viimevuosinakin, meillä oli oikeastaan kaikista tenteistä tekomahdollisuudet ennen joulua ja itse päätin tänä vuonna hankkia täysin vapaan tammikuun tekemällä kaiken ennen joulua. Tavoite oli melko kunnianhimoinen, onneksi äiti ja isä auttoivat ottamalla Ruusan joulukuun alussa Jyväskylään jo etukäteen "lomalle", että raatava opiskelija sai keskittyä vain ja ainoastaan lukemiseen. Keskittyminen ja pänttääminen kannatti, kaikki tentit menivät läpi ja mahtui joukkoon yksi A:kin farmakologian eksamista. Tyytyväinen voin siis itseeni olla ja nauttia täysillä vapaasta tammikuusta, jonka aikana saan sitten tehdä harjoittelua ja lomailla.

Onneksi syksyyn mahtui myös paljon hyvää, joka lievitti pahinta stressiä. Sain uuden kämppäkaverin suomalaisesta tytöstä, joka aloitti tänä vuonna ykkösellä Tartossa. Meillä on mennyt oikein kivasti yhdessä ja helmikuussa myös Ruusa saa kämppäämme koiraseuraa, kun S:lle tulee niin ikään oma koiranpentu. Opiskelukieli vaihtu ulkomaalaisilla opiskelijoilla tänä syksynä englanniksi EU-säädösten takia, mikä on koulullemme suuri muutos. Mielenkiinnolla seurailen siis vierestä, kuinka opinnot lähtevät englanniksi sujumaan. Ystäväni Iitu taisi omassa blogissaan kertoilla asiasta jotain enemmänkin, eli jos kiinnostaa tutustua, niin kannattaa lukaista läpi. Iitu on muutenkin ollut huomattavasti minua aktiivisempi päivittelijä, joten suositan lukemaan hänen blogistaan asiat, jotka minä olen unohtanut kirjoitella.

Fennican ja SUOLETin tapahtumat ovat pitäneet huolen, että tylsistyminen ei pääse iskemään ja sain mm. ihan ensimmäisen oman stetoskooppini Vetcaren käydessä luennoimassa meille lääkkeistä ja niiden käytöstä. Kaikki kolmannen vuosikurssin opiskelijat saivat stetoskoopit mukaansa. Sponsorit ovat meille hyvin tärkeitä ja hieno yhteys Suomeen, joten iso kiitos Vetcarelle meidän tukemisestamme! Perinteiset itsenäisyyspäivän juhlat, vuosijuhlat, Suolten pikkujoulut ja muut vastaavat tapahtumat ovat rytmittäneet arkea ja tuoneet jonkinlaista helpotusta opiskelun keskelle. Lisäksi minut valittiin tänä syksynä Suolten lehden Ascaris Lumbricoideksen päätoimittajaksi ja ensimmäinen numero lehteä on jo tullut ulos marraskuun alussa.

Lisäksi minulla kävi vieraita, kun sekä kaverini J että vanhempani kävivät syksyllä luonani. Olen koiraharrastellut agia ja tokoa sekä uutena lajina MEJÄä eli metsästysjälkeä, käynyt tanssitunneilla, leffassa ja teatterissa sekä toiminut pitkin syksyä vapaaehtoisena avustajana koulumme yliopistollisella pieneläinklinikalla hankkimassa mahdollista lisäkokemusta sekä pitämässä yllä motivaatiota jatkuvan pänttäämisen ja lukemisen välissä. Ruusan kanssa olemme ottaneet ensimmäiset askeleet koiranäyttelyn mutkikkaassa maailmassa ja helmikuussa olisi tarkoitus kuvauttaa lonkat ja kyynärät ensimmäisessä välikuvauksessa, jotta tiedän voiko agilityn rimoja alkaa hiljalleen nostamaan. Marraskuun lopussa juhlimme koiran 1-vuotissynttäreitä. Kävin marraskuun lopussa myös ihan ensimmäistä kertaa Suomen eläinlääkäripäivillä, jotka olivat ihan mahtava lisämotivaattori pienelle opiskelijalle ennen viimeistä tsemppausta tenttien kanssa. Näinpä samalla kaveriakin, joka on tuleva kollegani samalla vuosikurssilla Viikissä ja pääsimme vertailemaan niin koulutusta kuin vaihtamaan kuulumisiakin.

Jokunen blogini lukija on saattanut myös huomata, että kollegani ja tuttavani Neiti Herriotin blogi tuli tiensä päähän tänä syksynä tämän valmistuttua. Se sai minut miettimään myös omaa osaani blogin kirjoittelussa, siinä mitä haluan ja en halua ihmisille kertoa ja haluanko jatkaa kirjoittelua ollenkaan. Aktiivisuus ei ole päätä huimannut ja fiilikseni kirjoittelemisen suhteen ylipäänsä ovat seilanneet tänä syksynä ja viimekeväänä melkoista vuoristorataa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että vaikka lukijoita tällä blogilla tuskin on kovin montaa, vien loppuun sen minkä aloitinkin. Loppupeleissä Tartosta blogia pitäviä ei ole kovin montaa ja koulun mainostus muuten on melko vähäistä. Vaikken yleensä usko tai tee uudenvuoden lupauksia, nyt voisin sellaisen tehdä ja luvata, että tulevana vuonna päivittelytahti on tasainen ja kirjoitan vähintään kerran kuussa jotain. Jos en tätä lupausta täytä, kommentteja saa heittää!

Eli eikun erinomaista vuotta 2014 kaikille! Tuokoon uusi vuosi tullessaan ihmeitä, täyttäköön lupauksia ja olkoon sitä, mitä itse kukin siltä odottaa. Itse en juurikaan kerkeä lomailemaan, mutta josko sitä harjoittelurupeaman jälkeen sitten. Eli eikun vain eteenpäin niinkuin se kuuluisa mummo hieman turhan vähäisessä lumessa ja parempaa päivitystahtia ensi vuodelle.