Melkein viikko on taas kerennyt vierähtää siitä, kun viimeksi kirjoittelin! Huhhuh, kun aika menee nopeaan! Huomaa kyllä selkeästi, että päivät ovat täynnä tekemistä. Ja arki sen kuin tiivistyy huomisen myötä, kun koulu oikein virallisesti alkaa.

Perjantaina maksetun opiskelumaksun myötä minusta tuli vihdoin virallisesti Eesti Maaülikoolin opiskelija. Kuitin opettajalle vietyäni sain vihdoinkin todistuksen, joka kelpaa läsnäolotodistuksesta KELAlle ja näin ollen olen hoitanut vihdoin kaikki Suomen puolelle tarvittavat paperit, jotta saan opintotuen. Myös opintotukihakemukseni oli vihdoin käsitelty ja perjantaina postiluukkuun kolahti Tarton osoitteellani laitettu kirje, jossa ilmoitettiin täyden opintotuen ja -lainan myöntämisestä. Enää pitäisi siis vain nostaa laina lukukausimaksua varten ja opintotuet alkavat kilahdella tilille heti 5. syyskuuta. EI halvasti! (Ei huonosti!) Nyt vain sitten odottelemaan ensimmäisiä tukia. Laina-asiat hoidan nyt tulevana viikonloppuna, kun menen käymään kotona Keski-Suomessa noutamassa koiran ja moikkaamassa kaikkia.

Lauantaina saimme tervetullutta vaihtelua jatkuvaan tunneilla istumiseen, joka alkoikin jo puuduttaa oikeastaan kaikkia, kun pääsimme kahdeksi viimeiseksi tunniksi kaupunkikierrokselle Tarttoon opettajamme toimiessa oppaana. Heti kierroksen alkuun huomasin harmittelevani aivan hirveästi, etten ollut ottanut kameraa mukaan, sillä sää oli mitä aurinkoisin ja historialliset nähtävyydet jotain aivan erilaista. Erityisesti Toomemäen vanhat kirkonrauniot olivat upeat. Tiedänpä todellakin nyt, minne tuon sitten ystävät ja sukulaiset käymään, jahka he eksyvät tänne asti joskus. Lisäksi oli jännää huomata, että vaikka eestinkieli ei vielä täysin luonnistukaan, opettajan puheesta kuitenkin ymmärsimme suurimman osan. Kun sitten pääsimme viettämään lauantaita koulun jälkeen, pidimme kämppiksen kanssa pienimuotoisen siivouksen. Vanha, edellisiltä vuokralaisilta tänne jäänyt imuri piti kyllä niin kamalaa meteliä, että toivottavasti saamme pian uudemman.

Illalla televisiosta sattui tulemaan jotain, joka oli vain pakko katsoa, vaikka telkkarimme onkin vanha ja kuva kellertävä: Sõrmuste isand: Kuninga tagasitulek. Eli Taru Sormusten herrasta ja viimeinen osa Kuninkaan paluu. Hämmentävä sattuma sinänsä oli, että sama elokuva tuli televisiosta juuri Tarttoon muuttamiseni jälkeen Suomessa ja kerkesinkin jo harmitella pariin otteeseen, kuinka en sitä kerennyt katsomaan. Noh, nyt sitten tuli katsottua sama myös virolaisilla teksteillä! Pari uutta sanaakin tarttui mukaan, kuten isand (isäntä, herra) ja emand (emäntä, rouva). Ja fraaseista Klonkun hokema "Minu kullakallike!" jäi kyllä ikuisesti mieleen. Ja vaikka tekstit eivät omaa äidinkieltä olleetkaan, pitkä elokuva jaksoi silti herkistää ja sai sisäisen Tolkien-fanini innostumaan taas. Taitaapa tuo ensimmäinen osa trilogiasta lähteä matkalukemiseksi Suomen laivalle.

Näkymä Otepään kirkon mäeltä

Sunnuntaina lähdimme käymään päivän reissulla Otepäällä, joka on paikallinen talviurheilukaupunki. Tosin paikka itsessään ei ollut pientä kylää kummempi, mutta historiallisesti sillä on suuri merkitys eestiläisille ja varsinkin eestiläiselle talviurheilulle. Lähdimme sunnuntaiaamuna kell kümme ja matkasimme pienellä bussilla noin 40 kilometriä Tartosta lounaaseen. Pääsimme näkemään reissulla seudun ainoan mäen, jonka päälle on rakennettu mm. mäkihyppytorni ja talviurheilukeskus. Koko Baltian korkein kohta (huimat 318 metriä) sijaitsee myös Otepäällä, joten siinähän sitä olikin jo nähtävää yllin kyllin. Aloitimme kierroksen vanhasta Otepään kirkosta, jossa kävimme nopeasti pyörähtämässä. Kirkolla on historiallinen merkitys Viron lipun kannalta, siinä siis syy pysähtyä siellä. Seuraavaksi suuntasimme talviurheilumuseoon, jossa nimensä mukaisesti oli nähtävillä erilaisia talviurheiluun liittyviä juttuja, mm. kaikki Viron voittamat talviurheilukisojen mitallit. Museo oli varsin pieni, mutta hienon moderni. En tiennytkään, että Viron kaltaisella pienellä maalla on näin paljon urheilumenestystä sitten kuitenkin. Hieman eri lajeissa kuin suomalaisilla (esimerkiksi jääkiekkoa ei harrasteta täällä ammattilaistasolla ilmeisesti ollenkaan), mutta silti.

Mäkihyppytorni

Ja mäeltä alas avautuva näköala.

Päästyämme museosta kävelimme paikallisen mäkihyppymäen päälle katsomaan hyppytornia ja alla avautuvaa näkymää. Kuten kuvastakin näkyy, sää oli loistava ja näin ollen myös näkymät sen mukaiset.Oli aika hassua, että Virossakin harrastetaan mäkihyppyä, tähän asti kun en Otepäätä lukuunottamatta ollut nähnyt yhtäkään isompaa mäkeä missään! Eräs vanhempi opiskelija taisikin sanoa, että Otepää on ainoa kunnon mäki koko maassa. Se tuntuu hieman oudolta ajatukselta Keski-Suomalaiselle, joka on koko ikänsä elänyt erittäin paljon mäkiä sisältävässä kaupungissa.

Hyppyrimäen jälkeen seuraava pysähdyspaikka oli paljon odotettu ja kaivattu uimaranta. Pysähdyimme tien luokse ja kävelimme pienen matkan polkua pitkin. Yllätys oli melkoinen, kun löysimmekin oikein kunnon ison hiekkarannan laitureineen, rantakahviloineen ja pukukoppeineen. Vaikka sää oli tuulinen, ilma oli lämmin ja aurinko paistoi, joten liotettuani hetken varpaita järvivedessä päätin heittää flunssan aiheuttamalla varoavaisuudellani järven sorsia ja menin muutaman opiskelukaverin kanssa pulahtamaan virkistävän viileään veteen. Kokemus oli aivan huima ja viileän veden tunne ihana. Näin jälkikäteen ei kaduta yhtään. Yllätyin myös siitä, miten puhtaalta ja hyvälaatuiselta uimavesi vaikutti. Puolen tunnin uimisen jälkeen oli aika jatkaa matkaa ruokapaikkaamme, joka oli lähellä sijaitseva pieni rinteeseen rakennettu ravintola. Ruoka oli hyvää ja jälkiruoka varsinkin herätti suurta ihastusta (marjapiirakkaa ja vaniljajäätelöä aidon mansikkakastikkeen kanssa). Ruuan jälkeen oli vielä aika pysähtyä Harimäen näköalatornille, jonne päästäksemme piti ihan itse kiivetä useamman kymmenen metrin korkeuteen. Tarkkaa korkeutta emme tienneet, mutta muutama arveli vähintään kahdeksatta tai yhdeksättä kerrosta kerrostalossa. Eli kyllä sitä aika korkealla oltiin. Kun torni vielä lisäksi heilui navakassa tuulessa jonkun verran, olivat fiiilikset melkoisen jännät ylhäällä. Mutta näkymän hienoutta ei voi kiistää.

Harimäen tornin jälkeen hyvä tuuri sään kanssa kääntyi laskuun ja alkoi navakan tuulen lisäksi sadella hieman vettä. Pistäydyimme vielä yhdessä paikassa, legendaarisella Kekkosen saunalla, jossa itse Urho Kaleva Kekkonen oli aikanaan saunonut. Tosin tämäkin sauna oli jäljitelmä, sillä alkuperäisen oli aikanaan vienyt tulipalo. Itse tyydyin katsomaan rakennuksen ulkosivua bussin ikkunasta, sen verran oli väsynyt päivän muusta aherruksesta. Hieman tihkusateisissa merkeissä ajelimme takaisin Tarttoon ja kävelimme Vanemuine Teatterin vierestä takaisin kotiin. Illalla meni vielä hetki lueskellen huomiseen viron kielen kokeeseen, mutta pienen kielioppikertailun jälkeen tulin siihen tulokseen, että menkööt miten menisi. Sen näkisi sitten.

Maanantaina oli sitten kaksituntinen viron kielen koe ja vaikka en kaikkea tiennytkään, kokeen jälkeen jäi varovaisen luottavainen fiilis. Sen jälkeen meille sitten luennoitiinkin opiskelumotivaatiosta ja muusta yleishutusta ja tuli vähän semmoinen tunne, että loppupäivän olisi aivan hyvin voinut skipata kokonaan. Noh, tulihan siellä kuitenkin istuttua ja jotain opiskeltua. Ainoa positiivinen asia oli, että meille viroksi luennoiva tyttö puhui sen verran selkeää viroa, että ymmärsin suurimman osan! Onneksi koulun jälkeen pääsisimme kämppiksen kanssa kauppaan ihan Prismaan asti, sillä olimme ottaneet sen sijainnin selville. Ja illalla olisi leffan paikka, treffit Sherlockin kanssa, kuten aiemmin sovittu!

Kauppareissun aikana onni kuitenkin kääntyi, kun kämppikseltä puhkesi pyörästä rengas. No, hitaampi matkasta ainakin tuli, siellä kävelemiseen meni melkoinen aika ja toivokin meinasi jo Prisman löytymisen suhteen loppua, kunnes vihdoin löysimme kyseisen kaupan parin kilometrin päästä keskustasta. Valikoima oli onneksi osittain suomalainen, eli mm. ruokakermaa sai ostettua useamman purkin (sitä kun ei tavan kaupoista löydy). Samoin löysimme muut tarvikkeet tonnikalatomaattikastikkeeseen ja ostimme lisäksi muitakin tärkeitä tavaroita. Kämppikseni puolestaan osti pyöränrenkaaseensa paikan. Paluumatkalla alkoi sitten lisäksi vielä sataa, joten kun lopulta pääsimme kotiin takaisin, olimme paitsi märkiä ja väsyneitä, myös kuolemaisillamme nälkään. Tonnikalakastike katosikin vikkelästi parempiin suihin, kun lopulta pääsimme ruuanlaiton pariin. Ilta menikin sitten lähinnä päivän vastoinkäymisistä toipuessa enkä jaksanut tehdä paljoa minkäänlaista järkevää. Onneksi pääsimme lopulta pitkän kaavan kautta myös kaivatuille Sherlock-treffeille sipsien ja suklaakakun kera.

Tiistaina kielikurssi jatkui jälleen kuten ennenkin ja iltapäivällä meillä oli vielä keskustelua opintojen hyväksilukemisesta paikallisen avustajan kanssa. Saan todennäköisesti luettua hyväksi sekä kemian perusopintoni että joitakin biologian kursseja, mikä on jo suuri apu ja helpotus ajatellen ensimmäistä vuotta. Nyt olen enemmän kuin iloinen, että jaksoin viimevuonna vääntää loppuun asti perusopintokokonaisuuden epäorgaanisen kemian kurssin ja labrat. Saan siitä hyvästä hieman kevyemmän lukkarin näin syksyllä. Kun sitten lukkari ilmestyi tänään nettiin, huomasin että kemian opintojen hyväksilukeminen on enemmän kuin viisas idea. Tämän ansiosta torstai ja perjantai sisältävät yhteensä vain kaksi tuntia koulua. Hieman tasapainoa maanantain mahdollisesti 11 tunnin koulupäivään.. Ensiviikolla alkavat sitten luennot. Etukäteisfiilis on lukkarin myötä muuttunut innostuksen kautta aavistuksen jännittyneeksi ja huolestuneeksi, mutta eiköhän tästä selvitä. Hieman jännittää. Mutta vihdoin sellaiset fiilikset, että tätä minä olen tullut tänne tekemään! Vihdoinkin sellaista opetusta ja opiskelua.

Tänään sain lukkarin lisäksi myös ensimmäisen osan viron kielen maanantaisesta kokeesta ja kirkkaasti olen päässyt läpi jo nyt, vaikka ainetta en olekaan saanut takaisin. Eli ei hätää silläkään saralla. Nyt voi sitten rauhassa pakkailla huomista varten, sillä lähtö Tallinnaan ja sieltä eteenpäin on huomenna neljän aikaan iltapäivällä. Jännittää vähän matkustaminen, mutta onneksi muitakin opiskelukavereita lähtee samalla bussilla ja lautalla. Kun illalla olisi vielä tarkoitus mennä hieman tuulettumaan paikalliseen pubiin muiden ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa ja huomenna ovat ensimmäisen koulupäivän avajaisjuhlallisuudet ja inforilaisuudet, voi sanoa että elämä on täällä varsin mallillaan. Tästä on hyvä jatkaa!  Illaksi siis aika mennä Zavoodiin ja huomenna kutsuu koti-Suomi!