Jepsan! Kuten lupasin, en anna päivitysten enää odottaa itseään kolmea kuukautta, vaan nyt kesän kunniaksi otan itseäni niskasta kiinni ja kertoilen jo noin parin viikon päivitystahdilla tapahtumia. Nyt on ihan hyväkin kertoilla kuulumisia vähän useammin, sillä tapahtunut on paljon. Koulu loppui, pääsin muuttamaan tavaralastini kanssa takaisin suomeen ja kaksi viikkoa sitten maanantaina aloitin harjoittelun lammastulalla. Uutta asiaa on tullut hirveästi, mutta ulkoilun yliannostuksesta huolimatta ruumiillinen työ on maistunut pitkästä aikaa tosi mukavalta ja tyhjentänyt aivoja kouluasioista ihanan perusteellisesti. Tällaista todellakin tarvitsee pelkän pänttäämisen jälkeen!

Voisin kuitenkin vielä alkuun palata hetkeksi Tarton tunnelmiin. Viimeiset pari päivää menivät melko tiukasti siivotessa ja odotellen anatomian eksamin tuloksia, jotka jostain syystä antoivat odottaa itseään oikein urakalla. Ärsytti olan takaa, kun piti viimeiseen asti jännätä mahdollisuutta uusintaan menemisestä. Ei sillä, itselläni oli kyllä kokeen jälkeen ollut hyvä fiilis, joten en sinänsä jaksanut uskoa mahdolliseen reputtamiseen, mutta kyllähän se silti jännitti. Onneksi vihdoin lauantai-iltana tuli tieto, että olin läpäissyt ja kesäloma alkaisi vihdoinkin. Aivan mahtava fiilis! Mutta arvosana, jolla sinänsä ei niin paljon väliä ollut edes, ylitti kyllä kaikki odotukset: sain A:n! Siis parhaan mahdollisen ehkä kevään tärkeimmästä ja suurimmasta tentistä! Olin mahtavan ylpeä itsestäni, mikä päätös kevätlukukaudelle! Kiitos anatomian uurastukselle, ilmeisesti se enemmän kuin kannatti! Näistä on hyvä lähteä kesälomalle varsinkin, kun minulla ei ole mitään rästissä syksyä ajatellen. Siirryn siis toiselle vuosikurssille 100% kursseista suoritettuna. Hyvä minä!

Äiti ja isä tulivat torstaina illalla ja sain pariksi päiväksi koulun sijaan ihan muuta ajateltavaa, kun piti pakata, varmistaa kämpässä kaikki asiat kesäkuntoon ja syödä jääkaappi tyhjäksi. Lisäksi pari ravintolassa käyntiä saivat veden vielä kerran kielelle, erityisesti vierailu Tokyo Sushibariin. Kävin viimeisen kerran ennen kesää hieronnassa perjantaina ja tuntui kyllä tekevän todella hyvää, kun koko kevään jumittaneita lihaksia availi taas vaihteeksi joku ammattilainen. Lisäksi sain hommattua koiralle vielä viimeiset ekinokokkoosi-lääkitykset matkaa varten ja perjantaina oli iltapäivästä myös viimeiset koiratreenit ennen lomaa. Hyvä mieli jäi, sillä Veeti toimi oikein hienosti. Emmeköhän me kesälomalla saa sitten jotain aikaan myös koulutuksen saralla. Vähän olen jo ryhmiä Jyväskylästä katsellut siihen malliin, että eiköhän sitä johonkin agilityyn tai tokoon eksytä.

Lisäksi seurasimme kämppiksen ja toisen kaverin kanssa Euroviisujen semifinaalit ja finaalin. En viime vuonna seurannut yhtään, mutta tänä vuonna oli kiva katsoa viisuja porukassa, vaikka Suomen oma edustaja ei jatkoon selviytynytkään. Sinänsä tulos ei yllättänyt, sillä osasin arvata aika nopeasti, ettei kyseinen biisi tulisi pärjäämään. Sen sijaan Viron kappale oli kaunis! Hienoa oli, että toista "kotimaata" edusti niinkin kaunis ja tunteikas kappale! Kannattaa siis vilkaista Ott Leplandin Kuula, vaikka Loreen nyt voittikin varsin ylivoimaisesti Euphoriallaan. Myös Venäjän mummot olivat aivan tosi symppiksiä, oma mummo tuli mieleen! Ja pari biisiä oli kyllä sen luokan korvamatoja, että varmasti soivat päässä vielä ensivuonnakin. Tsekatkaa itse esimerkiksi Kyproksen tämän vuoden edustusbiisi! Parasta oli kuitenkin oma kisastudio kavereiden kanssa hyvällä ruoalla ja juomalla höystettynä. Oikea kansanjuhlan tuntu!

Sunnuntaiaamuna sitten vihdoinkin ylitäyteen lastattu auto starttasi kohti Tallinnan satamaa ja sieltä Helsingin kautta Jyväskylään. Isän sanojen mukaan eipä ollut Toyota aiemmin ollut yhtä täynnä ja takapenkillä oli kunnon kesälomamatkan tapaan ahdasta. Kun vielä kämppikseni lähti samassa kyydissä, tunnelma oli taatun tiivis. Onneksi matka meni kuitenkin hyvin ja pääsimme laivaan ilman ongelmia. Siellä sitten laivabuffettiin ahtamaan maha täyteen hyvää ruokaa ja hieman kiertelyä tax free-kaupoissa. Ja saimmepahan kunnon naurutkin, kun Jone Nikula tuli laivalla vastaan. Lopulta päivän kääntyessä iltaan pääsimme perille Jyväskylään. Kämppis jäi Helsingin rautatieasemalle, josta hän sitten jatkoi omaa tietään eteenpäin

Seuraavana maanantaina olikin sitten jo aivan erilaiset touhut. Lähdin nimittäin aamulla ajamaan kohti Röykkälän lammastilaa, jonne olin sopinut itselleni neljän viikon navettaharjoittelun. Meille kuuluu koulun puolesta vähintään neljä viikkoa (20 työpäivää) harjoittelua jollain tuotantoeläintilalla. Yleensä harjoittelu tehdään vasta toisen vuoden jälkeisenä kesänä, mutta sen voi suorittaa jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Opintopisteet vain tulevat näkyviin vasta kolmannen vuoden syksyllä, kun harjoittelun deadline on virallisesti. Omalle kohdalleni sattui vähän puolivahingossa lammastila, jonne laitoin keväällä paikkoja kysellessäni sähköpostia. Hieman jännitti kyllä, ensinnäkin osaanko ajaa paikalle ja toiseksi miten tulen toimeen tilan omistavan perheen kanssa. Molemmat huolet ovat nyt kahden työviikon jälkeen osoittautuneet turhiksi ja viihdyn kyllä hyvin, vaikka pitkä ajomatka miltei päivittäin molempiin suuntiin puuduttaakin. Olen kuitenkin oppinut paljon ja saanut tehdä vaikka mitä, joten se on kyllä sen arvoista!

Lampola ulkoa

Ja lampola sisältä

Ja väkeä riittää

Jo heti ensimmäisenä päivänä sain melkoisen egoboostin: Tilalta oli kuollut karitsa sairastettuaan ripulia ja emäntä halusi tehdä sille ruumiinavauksen mahdollisen kuolinsyyn selvittämiseksi. Kaikki näytti normaalilta lukuunottamatta sitä, että siinä missä karitsan pötsi ja muut mahat olivat täynnä ruokaa, ohutsuoli oli täysin tyhjä. Myöhemmin sitten selvisi, että syynä saattoi mahdollisesti olla jokin mahojen (märehtijällä kun on yhden mahan sijasta niitä neljä!) häiriö, jonka seurauksena ruoka ei lähtenyt eteenpäin suoleen. Märehtimisessä siis jotain häikkää mahdollisesti, vaikka eläinlääkäri ei asiaa todennutkaan. Kun sitten tutkimme karitsan suolia ja muita, osasin näyttää perheen vanhimmalle tyttärelle umpisuolen ja plica iliocecalican (umpisuolta ja niudesoolta yhdistävä kurd) sekä diafragman. Lisäksi osasin kertoa märehtiljällä olevan neljä mahaa ja nimetä ne suomeksi. Siinä tuli kyllä sen luokan onnistumisen tunne ettei toista ja kiitin mielessäni, että jouduin ne ruoansulatuselimet pänttäämään niin moneen kertaan. Aivan mahtava fiilis! Tällaiset hetket muistuttavat taas, että olen oikealla alalla!

Muuten minulle on nyt tässä kahden viikon aikana annettu mitä erilaisempia tehtäviä. Normaalisti päiväni alkaa kuuden tuttipulloruokinnassa olevan karitsan juottamisella. Ne ovat aivan syötävän suloisia ja kesyjä kuin koiranpennut, seuraisivat varmaan sisälle taloonkin jos niikseen. Nillä on kaikilla nimet ja nykyään erotankin kaikki toisistaan lukuunottamatta kahta uuhikaritsaa, jotka menevät vahingossa koko ajan sekaisin. Siksi on helpompi muistaa vain niiden korvamerkkinumerot. Taustalla on mitä erilaisimpia tarinoita siihen, miksi nämä karitsat eivät ole oman emon ruokinnassa. Kaksi esimerkiksi jäi orvoiksi ja pari muuta syntyi sen verran isoon poikueeseen, ettei emo jostain muusta syystä jaksanut niitä huoltaa. Karitsoita kun voi kerralla syntyä jopa neljä! Silloin paraskin emolammas tarvitsee apua. Useimmiten pikkuisten ruokkiminen on tosi mukavaa, vaikka ne ovatkin ahneita ja kaatavat välillä maitopullon sisältöä toistensa ja juottajan päälle.

Bumba-karitsa syö pensaan lehtiä

Veeti-karitsa ja talon koira Pipsa

Olen autellut vesien vaihdossa, ruokinnassa ja eläinten kuljetuksissa "kesätöihin" toisten ihmisten heinämaille. Aitaa on korjattu ja tehty lisää ja rokotettu ja punnittu karitsoita (oli muuten aivan hirveä urakka yhdelle päivälle!). Myös laitumella kiertely on tullut tutuksi, sillä sielläkin pitää käydä ainakin kerran päivässä tarkastamassa, että kaikki on kunnossa. Olen pakannut villaa myyntipakkauksiin ja lisäksi kiinnittänyt etikettejä lihasäilykkeisiin. Lisäksi olen siivonnut paljon sisä- ja ulkotiloja varsinkin ensimmäisellä viikolla, kun tilalla valmistauduttiin perheen vanhimman tyttären ylioppilasjuhliin. Silloin olin myös tiistaina vapaalla ja lauantaina vaihtoehtoisesti "töissä" auttelemassa juhlissa ja vahtimassa elukoita. Tästä kaikesta voi siis päätellä, että päiväni ja niiden sisältö vaihtelee paria rutiinitehtävää lukuunottamatta melkoisesti ja kahta samanlaista päivää harvemmin on. Yhtenä päivänä töitä ei välttämättä ole juuri ollenkaan ja toisena taas niin paljon, että ei melkein kaikkea ehdi. Hyvin samanlaista siis kuin eläinlääkärinkin työ!

Mielenkiintoisinta tähän mennessä on ollut karitsoihin liittyvä sairastelu. Tilalta on kuollut nyt kolme tai neljä karitsaa hieman epämääräisissä oloissa, joten huoleen oli syytä, kun yksi karitsa sairastui taas tällä viikolla. Ripuliepidemia oli myös, mutta se on onneksi jo mennyt ohi. Kuolinsyitä ei tosin vielä ole kyetty selvittämään, mutta tällä hetkellä emäntä tosiaan epäilee mahdollisesti jotain suolistoperäistä, kuten jo edellä kerroin. Nyt ensimmäistä kertaa epämääräisesti sairastellut karitsa on lähtenyt paranemaan ja toivomme kovasti, että se tulisi kuntoon. Pakkoruokinnassa se on edelleen, mutta on kuulema alkanut taas määkiä, pysyy tolpillaan ja ulkoilikin vähän. Että ehkä tässä tapauksessa vihdoinkin hoito on mennyt oikein ja potilas paranee. Sain pistää sille niskaan antibioottiakin! Eli mahtavaa, kun pääsee myös hieman tekemään eläinlääkärinkin hommia, vaikka en vielä paljon mistään tiedäkään.

Muuten kotona olo on maistunut ihan hyvältä, vaikka päivien jälkeen olenkin yleensä täysin naatti kotiin tullessani. Olemme käyneet äidin kanssa kirpputoreilla ja olen koettanut herätellä sosiaalista elämääni myös kavereihin päin. Muutamat kahvit on tullut jo juotua ja kuulumiset vaihdettua. Toistaiseksi Tarttoon ei ole ikävä, mitä nyt vähän mietinnän alla, onko asunnolla kaikki hyvin. Loma on kuitenkin ihana asia ja vaikka töiden suhteen mitään ei vielä toistaiseksi ole kuulunut, yritän olla toiveikas, että kesäsuunnitelmia ei tarvitsisi kaikkia perua budjetin pienenemisen takia.

Tähän loppuun voisin vielä huomauttaa, että Tarttoon eläinlääketieteelliseen haku on nyt käynissä! Eli jos harkitset edes pikkuriikkisen mahdollisuutta opiskelusta ulkomailla, älä ole turhan arka, vaan anna mennä! Eesti Maaülikoolin sivuilta löytyvät hakuohjeet ja jos jotain kysyttävää tulee, tai muuten vain mietityttää, tänne minun blogiini saa heittää kysymyksiä! Koetan parhaan kykyni mukaan vastata ja voisin seuraavassa postauksessa tarinoida hakuprosessista vähän enemmänkin, jos joku näin haluaa. Kannattaa kokeilla tätäkin mahdollisuutta, sillä se kyllä taatusti antaa enemmän kuin ottaa! Ja voin kokemuksen rintaäänellä sanoa, että Tarttoon lähtemisestä saa kyllä elämänsä seikkailun, jos vain uskaltaa ja on avoin mieli. Ja muistakaa, että Virossa hankittu koulutus on yhtä arvokas kuin Suomessakin, ehkä jopa monin verroin arvokkaampi! Saahan siinä ohessa mm. yhden lisäkielen varastoon.