Viikot menevät aivan järkyttävän nopeasti. Vimelauantaina tajusin, että olen ollut Tartossa nyt jo tasan kuukauden. Mihin aika oikein on hävinnyt, vai missä vaiheessa se otti varaslähdön? Sama tuntuu myös syksyn kanssa. Kyseinen vuodenaika tuntuu saapuneen jälleen hiipien kuin varas ja vasta kaduilla pyörivien kellertävien lehtien, pimenevien iltojen ja kylmenevän sään myötä olen herännyt huomaamaan, että kesä on kovaa vauhtia jäämässä taakse. Pidän peukut pystyssä, että vielä saisi kuitenkin nauttia suhteellisen aurinkoisesta, kirpeän kauniista syyssäästä mahdollisimman pitkään ennen talven loska-aikaa.

Viime viikon torstai-ilta meni SUOLETin jäsentapaamisessa Püssirohukelderin hämärässä. Ravintola, tai pubiksi sitä kai voisi tarkemmin kutsua, itsessään oli aivan ihana, suosittelen lämpimästi (tätäkin) paikkaa, jos joku blogini lukija ikinä Tarttoon asti eksyy. Paikka oli rakennettu vanhan ruutikellarin sisään ja sisustettu sen mukaisesti. Joku tutoreistamme taisi mainita, että paikka saattaisi jopa olla vähintään Viron, ehkä jopa koko Euroopan korkein pubi. Illan aikana meistä tehtiin virallisesti SUOLETin jäseniä ja saimme kaikenlaista hyödyllistä infoa asioista ja käytänteistä jälleen kerran. Muun muassa paljon hyödyllisiä vinkkejä suullisiin tentteihin tuli vaihdettua. Illalla lähdimme kotiin tarkoitus oli valmistautua henkisesti seuraavan päivän fuksiaisiin.

Perjantaiaamu valkeni hieman jopa pelonsekaisen odottavissa tunnelmissa. Tutorimme olivat pitäneet hyvin pitkälti salassa koko mahdollisen fuksiaisten olemuksen ja tiesimme ainoastaan, että meillä olisi kaksiosainen juhla, jonka iltaosan teemana olisi pukeutumisen puolesta rosvot ja poliisit. Äiti oli lähettänyt kotoa minulle yhden paidan mahdolliseen merirosvoasuuni ja olin päättänyt mennä hakemaan sen, jahka saisimme ensin maksettua laskut (osasin asioida laskunmaksun Elionin liikkeessä viroksi, yay!) ja vierailtua vielä viimehetken asuntäydennysreissulla Lõunakeskuksen naamiaiskaupassa. Sieltä löytyi lelumiekka ja katselin myös kaihoisan kaipaavasti Jack Sparrow-tyylistä hienoa merirosvohattua, mutta luovuin lopulta ajatuksesta asusteen hinnan vuoksi. Kävimme vielä pikaisesti Rimissä kaupassa ja sitten palasimme takaisin. Samalla pääsimme testaamaan Lõunakeskus-ekspressiä, joka on suora ja maksuton bussivuoro keskustan ja kauppakeskuksen välillä.

Keskustassa kämppiksen ja minun tiet erosivat, kun lähdin metsästämään postikeskusta. Tiesin suunnilleen, että matkaa keskustasta pois päin tiettyä tietä olisi melkoisesti, mutta kun talonnumerotkin vielä menivät tiellä aivan miten sattuivat, oli pakko pysähtyä ja kysyä huoltoasemalla tietä. Sateen uittamaa olemustani piristi hieman, että osasin kysyä lajittelukeskuksen osoitetta viroksi ja ymmärsin minulle vastanneen naisen puheet! Siitä sitten vain polkemaan uudella innolla ja lopulta löysin kyseisen toimiston, joka todellakin oli aivan hevonkuusessa jossain kaiken sivistyksen selän takana. Melkoisen outoa, että pääpostikeskus sijoitetaan sellaiseen paikkaan. Onneksi paketin nouto sujui ongelmitta ja matkakin takaisin kotiin sateesta huolimatta ihan hyvin.

Päivä ja ensimmäinen fuksiaisten osa tulivat hyvin pian ja hieman pelonsekaisin tuntein vaihdoin päälle mahdollisimman likaantumisenkestävät vaatteet sekä laitoin jalkaan kumpparit. Aiemmin annettu informaatio lupaili jotain mahdollisesta uintireissusta suihkulähteeseen, joten toivoin kovasti, ettei sataisi, tai olisi muuten kylmä. Päästyämme Raekojaplatsille, tutorit antoivat meille kaikille kauniit leikkaussalimyssyt päähän, järjestäydyimme muodostelmaan ja marssimme Toomemäen puistoon, jossa lajina oli perinteinen lasin tyhjäksijuominen ja sen jälkeen tukkihumalan pyöriminen kepin ympäri. Kun mukiin vielä oli lantrattu jotain todella pahan makuista viinaa ja pilli meni kuolleen kalan läpi (joka siis ui siinä lasissa) alkoi koko touhu tuntua hyvinkin fuksiaismaiselta. Viestin jälkeen menimme sitten esiintymään koko kansalle laulun voimin (hämähämähäkki) ja sen jälkeen tutorit käskivät meidän valmistautua suihkulähdeuintiin. Tosin hetken ajan piti esittää viattomia, kun paikalliset poliisit pyörähtivät paikalla ottamassa läheiselle penkille sammuneen juopon parempaan talteen. Sitten vain marssimaan suihkulähteeseen (oli muuten kylmää vettä!) ja laulamaan iloisesti marssien kolmea pientä elefanttia hieman muunnelluilla sanoilla. Kun vielä olimme istuneet kertaalleen suihkulähteeseen ja housut olivat taatusti märät, saimme lähteä kotiin siistiytymään iltaa varten.

Iltaa varten vaihdoin merirosvon asuun, joka sai nyt vihdoin täydennyksensä äidin lähettämän paidan ja ostamani lelumiekan myötä. Lopulta, vaikka itse sanonkin, asusta tuli varsin hieno. Ottaen huomioon, että suurin osa löytyi vielä omasta vaatekaapista, olin erinomaisen tyytyväinen. Tuloksen näette alla. Rosvomainen seurue lähti kävellen kohti juhlapaikkaa hieman ennen kello seitsemää. Useamman tytön porukassa olimme melkoinen näky ja saimmekin jokseenkin kiinnostuneen katseen osaksemme täkäläiseltä herrasväeltä.

Paikan päällä juhlallisuudet alkoivat poliisi-tutoreiden tiukassa valvonnassa. Ilta meni monin paikoin hyvin janoisissa merkeissä, joskin itse jätin viinalla läträämisen muille. En ole suuremmin ikinä ymmärtänyt juomista puhtaasti pelkästä kännäämisen ilosta. Onneksi en ollut ainoa, joka sinä iltana oli päättänyt pitää kuivemman linjan, joten meillä oli oikein mukavaa ja tunnelma pysyi varsin hilpeänä. Tutorit asiaankuuluvasti pompottivat meitä milloin minkäkin tehtävän parissa. Piti syödä "kissanruokaa" ja juoda "kusi-" sekä "verinäytteitä", jotka oikeasti olivat jauhelihamössöä ja pahanmakuisia shotteja. Lisäksi meillä oli fuksien oma puuharata, jota varten meille lyötiin nenän eteen siannahat sekä kaksi avattua kissaa. Sieltä piti sitten osata nimetä elimiä ja tikata nahkaan tehtyjä viiltoja.  Hieman kävi mielessä, että joku saattaisi kyllä mahdollisesti pahoittaa mielensä tällaisesta raadolla leikkimisestä, mutta itse suhtauduin asiaan lähinnä samalla tavalla kuin yläasteella kalojen leikkelyyn. Ei siinä onneksi mitään kummaa ollut. Kun vielä tietovisakysymyksiin sai vastattua ja pääsi vaihtamaan muutaman sanan vanhempien opiskelijoiden kanssa silloin tällöin, ilta oli lopulta kuitenkin oikein kivasti onnistunut ja saimme fuksiaistodistuksemme, joiden jälkeen saattoi lähteä jatkoille yökerhoon hyvillä mielin. Erikoinen pukeutumiseni herätti kovasti huomiota täkäläisissä (sillä tottakai baariin lähdetään merirosvoasussa!) ja leikkimiekkani tuntui olevan kova hitti hieman hiprakassa olevien virolaismiesten keskuudessa. Kun yöllä vielä huomasimme, ettei taksissa voi maksaa kortilla ja jouduin murtautumaan pienten kolikoiden säästöpossuun tästä hyvästä, oli fuksiaispäivä ja -yö kaiken kaikkiaan kunnolla onnistunut ja minusta vihdoin tullut eläinlääketieteen fuksi!

Lauantaiaamu valkeni kauniina ja pitkään nukkumisen jäljiltä olo oli mukavan levännyt, vaikka jalat protestoivatkin eilisillan korkokengillä kävelyn jäljiltä. Kävin kävelemässä jälleen koiran kanssa Toomemäellä ja otin samalla hieman kuviakin. Päivä oli hieman tuulinen, joten pelkäsin sadetta, mutta onneksi sitä ei kuulunut.

Veeti Toomemäellä

Näkymä Enkelin sillalta

Alkuillasta lähdimme kämppiksen kanssa seuraksi kaverillemme. Eräs virolainen poika oli luvannut esitellä hänelle Tarttoa ja olimme lupautuneet mukaan "esiliinoiksi", varmuuden vuoksi. Menimme käymään Botaanikaaed:ssa eli Tarton yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Voi vitsi se paikka oli hieno! Aivan uskomaton määrä erilaisia kasveja, todella paljon nähtävää sisällä ja ulkona, vaikkei niin olisikaan kasveista kiinnostunut. Reissun ehdoton kohokohta oli, kun kämppikseni löysi kasvien joukosta Mimosan, joka näyttää silmissä kuihtuvan, jos sen varteen tai lehtiin koskee. Oli siinä ihmettelemistä. Lisäksi puutarhan ulko-osassa oli aito kalalampi, jossa suorastaan kuhisi jotain erikoisemman näköisiä kaloja (ihmiset kävivät kalastamasa niitä sieltä!) ja kok paikka jätti kyllä niin kiinnostuneen fiiliksen, että voisin mennä joskus uudelleen. Illalla olimme sopineet testaavamme tyttöporukalla paikallisen Big Ben-pubin ja tulimme siihen tulokseen, että ruoka oli erinomaisen hyvää. Enpä ole koskaan syönyt yhtä maistuvaa suitsukanasalaattia!

Sunnuntaina aamupäivä meni lagaukseen, mutta iltapäivällä alkoivat tositoimet, kun toko- ja agilitytreenit koiran kanssa alkoivat. Nekin ovat SUOLETin järjestämät, joten jännitti etukäteen, kuinka meillä tulisi Veetin kanssa menemään tuntien koirani adhd-luonteen ja korvien katoamisen kriittisellä hetkellä. Noh, tulos ei ollut kovin kehuttava. Koira sähelsi kahdenkymmenen kaltaisensa edestä ja tokossa vielä jotenkin pysynyt kontrolli katosi agilitykentällä täysin. Kun olin joutunut kerran noutamaan herran tämän karattua kentältä ja juoksutettua minua lahjakkaasti ympäriinsä, meinasi itku päästä ja purin hammasta yrittäessäni kasailla oman kärsivällisyyteni rippeitä. Veeti itse ei tajunnut, mistä syystä mamma taas on niin vihainen ja näki ainoastaan erään ylemmällä vuosikurssilla olevan opiskelijan ruskean narttu-labbiksen. Ja vaikka tämä koiraneiti hyvinkin selkeästi antoi herralle rukkaset treenien jälkeen tapahtuneella pienellä juoksutuslenkillä, ei musta siitosorini tahtonut ymmärtää asiaa. Taisin näyttää kaiken tämän pettymyksen takia aika maani myyneeltä, sillä opiskelukaverini antoi minulle muutaman oikein hyvän neuvon, ehdotti mahdollista arvojärjestyksen tarkastusta koiran kanssa ja kehotti panostamaan suhteeseen. Siitä huolimatta ilta meni melko kokonaisvaltaisesti piloille ja huomasin murehtivani paitsi koiran huonoa käytöstä, myös omia kouluttajantaitojani. Lopulta tulin sitten siihen tulokseen, että jotain täytyy nyt tehdä ja koulutusta aloittaa. Pitkä ja kivinen tie ainakin on edessä, ennen kuin minun ja Veetin yhteistyö pelaa. Mutta ehkä se tästä. Onneksi maanantaiaamuna näytti jo valoisammalta nukutun yön jälkeen.

Alkuviikko meni totutun kiireiseen malliinsa. Anatomian tenttiin on enää vajaa viikko ja se luonnollisesti luo melkoisen määrän paineita, kun kyseessä on paitsi ensimmäinen välikoe, myös ensimmäiset suulliset kokeet ja tarkoitus läpäistä ensimmäisellä yrittämällä. Niinpä minäkin otin kirjat kauniiseen käteen ja aloin pänttäillä luiden osia ja niiden latinan ja viron kielisiä nimiä. Kun vielä osaisi yhdistää jokaisen oikein toiseen. Tänään onneksi tuli jo jotain opittuakin, kun linnottauduimme kahdeksi tunniksi varsinaisen koulupäivän jälkeen luuluokkaan ihmettelemään nikamia, kylkiluita ja rintalastoja korkeimman omakätisesti. Fossa atlantis, lülisälk, Insicura vertebralis.... kyllähän noita nimiä riittää opteletavaksi! Ei varmaan yllätä ketää, mistä löydyn huomennakin ennen varsinaisten luentojen alkua.... Nyt kun vielä saisi nuo hanskaan tässä viikon aikana.

Kaikenkaikkiaan elämä tuntuu asettuneen noin kuukauden asumisen jälkeen täällä oikein hyvin mallilleen. Ensi viikolla saan vieraita Suomesta, kun äiti tulee käymään ja tänä viikonloppuna olisi itse tarkoitus hieman reissata Virossa, kun menen moikkaamaan suomalaista kaveriani Pärnuun. Jännää sinänsä tämä Viron matkailu, sillä en ole koskaan ennen käynyt missään muualla kuin Tallinnassa ja Tartossa. Mutta sittenpähän sitä pääsee näkemään uusia seutuja! Innolla siis odotan viikonlopun seikkailua. Nyt on aika hiljentyä tältä erää ja viedä koira tapakasvatuslenkille ulos, joten kiitos ja kumarrus ja ensi kertaan!